Taistelu Meksikosta
Peter & Peter23 Touko

Taistelu Meksikosta

Meksikon julistauduttua itsenäiseksi Espanjasta vuonna 1810 alkoi yli 100 vuoden levoton ja väkivaltainen jakso. Espanjaa vastaan käydyn itsenäisyyssodan jälkeen maa joutui 1800-luvulla taistelemaan muun muassa Yhdysvaltoja ja Ranskaa vastaan. Lisäksi käytiin lukuisia sisäisiä valtataisteluja usein yläluokkaa ja kirkkoa edustaneiden konservatiivien ja radikaalejakin uudistuksia sekä tasa-arvoa vaatineiden liberaalien välillä, joista suuri osa oli maan alkuperäisväestöä.

Itsenäisyyden alkuaikojen voimahahmo maan politiikassa oli Antonio López de Santa Anna. Santa Anna kuitenkin hävisi sekä Texasin että myöhemmin sodan Yhdysvalloille, jonka seurauksena Meksiko joutui luovuttamaan jopa puolet maa-alueestaan Yhdysvalloille. Turhamaisena tunnettu Santa Anna muistetaan myös siitä, että hänen taistelussa amputoitu jalkansa haudattiin kenraalin arvon mukaisin sotilasmenoin.
1860-luvulla Ranskan Napoleon III asetti Itävallan keisarin veljen, arkkiherttua Maksimilianin, Meksikon keisariksi konservatiivien tuella. Keisarikunta päättyi tasavallan tukijoiden voittoon ja Maksimilianin teloitukseen vuonna 1867.

Reilu sadan vuoden mittainen jakso, jossa taistelu Meksikosta oli kaikkein kiivainta, päättyi sisällissotaan vuosien 1910 ja 1920 välillä, kun maata pitkään ja yhä yksinvaltaisemmin hallinnut kenraali Porfirio Díaz päätettiin syöstä vallasta. Sisällissodan kansallissankareita ja legendoja olivat Pancho Villa ja Emiliano Zapata.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(50)

Australian tarina

Australian tarina

Australia asutettiin ehkä jo 65 000 vuotta sitten. Ensimmäinen dokumentoitu eurooppalaisten vierailu on vuodelta 1606, jolloin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian alus saapui alkuperäisväestön lukui...

13 Syys 20251h 19min

Sparta vastaan Ateena

Sparta vastaan Ateena

400-luvulla eaa Ateenan valta oli kasvanut, ja lukuisat kreikkalaiset kaupunkivaltiot pelkäsivät sen voimaa. Paitsi, että Ateena oli vahva poliittisesti, valta, jota se osasi käyttää myös häikäilemätt...

30 Elo 20251h 12min

Sir Winstonin kiehtova suku

Sir Winstonin kiehtova suku

Sir Winstonin suku on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä ja tarinoita. Yksi hänen esi-isistään oli Englannin juhlituimpia sotapäälliköitä, 1650 syntynyt John Churchill, Marlborough’n ensimmäinen herttua....

16 Elo 20251h 19min

Custerin viimeinen taistelu

Custerin viimeinen taistelu

George Armstrong Custer oli ansainnut kannuksensa Yhdysvaltain sisällissodassa 1860-luvun alkupuoliskolla Pohjoisvaltioiden rämäpäisenä ja keikarimaisena ratsuväen upseerina, jolla aina näytti olevan ...

21 Kesä 20251h 28min

”Nuori kruununtavoittelija” Bonnie Prince Charlie

”Nuori kruununtavoittelija” Bonnie Prince Charlie

1745 Isossa-Britanniassa koettiin aseellinen kapina, kun kuningas Jaakko II:n pojanpoika Charles Stuart nousi pienen joukon kanssa maihin Skotlannissa, ja keräten matkalla lisää joukkoja lähti armeija...

7 Kesä 20251h 19min

Filippiinien vapaustaistelu

Filippiinien vapaustaistelu

Filippiineillä alettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla tosissaan pyristellä eroon siirtomaavallasta ja unelmoida jopa täydestä itsenäisyydestä. Saariryhmä oli 1500-luvulta lähtien ollut Espanjan siirtoma...

23 Touko 20251h 14min

Rooma rakennettiin seitsemälle kukkulalle

Rooma rakennettiin seitsemälle kukkulalle

Rooma, ikuinen kaupunki, länsimaisen kristillisyyden ja sivistyksen kehto, syntyi 700-luvulla eaa, satoja vuosia ennen Rooman valtakunnan suuruuden aikaa. Vaatimattoman, seitsemälle edelleen Rooman ke...

10 Touko 20251h 27min

Henrik VIII

Henrik VIII

Englannin kuningas Henrik VIII oli Tudor-suvun toinen hallitsija seuraten isäänsä Henrik VII:ää 1509 valtaistuimelle 18-vuotiaana. Hän oli komea renessanssi hallitsija, josta elämänsä loppuvaiheessa t...

26 Huhti 20251h 23min

Suosittua kategoriassa Historia

olipa-kerran-otsikko
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
mayday-fi
mystista
huijarit
rss-ikiuni
tsunami
totuus-vai-salaliitto
sotaa-ja-historiaa-podi
konginkangas
rouva-diktaattori
rss-i-dont-like-mondays-2
rss-subjektiivinen-todistaja
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-sattuu-sita-suomessakin
rss-historian-pitka-oppimaara
maailmanpuu
rss-peter-peter
rss-iltanuotiolla
rss-kauraa-ja-kavioita