Osa 369: Iron Maiden on tehnyt kiertueistaan nerokkaasti omia tuotteitaan - Tässä jaksossa listataan bändin uran kannalta merkittävimmät

Osa 369: Iron Maiden on tehnyt kiertueistaan nerokkaasti omia tuotteitaan - Tässä jaksossa listataan bändin uran kannalta merkittävimmät

Sinnikäs rundaaminen on ollut Iron Maidenille aina keskeinen tapa esitellä omaa musiikkiaan. Näin on jopa siinä määrin, että levyjen ohella myös rundit ovat muodostuneet bändille selkeästi markkinoitaviksi tuotteiksi.

Tässä Kasarin Lapset-podcastin jaksossa vieraana on yli 200 Iron Maidenin keikkaa nähnyt ja "Maidenventures - rautaisen fanituksen polulla" -kirjan kirjoittanut Juhana Koli.

Mitkä ovat Iron Maidenin uralla merkittävimmät rundit ja miksi?

Kasarin Lapset -podcastin isäntänä on Vesa Winberg.
*
*
*
Kasarin Lapset -podcast rokataan kasaan yhteistyössä Suomen parhaan paahtimon Lehmus Roasteryn ja Teemu Aalto Music Productionsin kanssa.
*
*
*
Koodilla "rocknrollneverdies" 15 pinnaa alennusta kaikista kahvi-, tee- ja kaakaotilauksista.
*
*
*
Teemu Aalto Music Productions tuottaa listaykkösiä ja laatumetallia. Teemun käsien kautta ovat kulkeneet mm. Insomnium, Omnium Gatherum ja Marianas Rest.
*
*
*
Kasarin Lapset Rocks With Skipper's Amps - No compromises, no nonsense, just gear to rock
*
*
*
Kasarin Lapset -tunnari: Niko "koska ostat straton" Kudjoi
Kasarin Lapset -voice: Panu Markkanen
Kasarin Lapset -photo: Kristian Valkama
*
*
*
Tuotanto: SoundWorks Finland

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(425)

Osa 56: W.A.S.Pin "The Last Command" antoi viitettä suunnasta mihin bändin olisi kannattanut kulkea

Osa 56: W.A.S.Pin "The Last Command" antoi viitettä suunnasta mihin bändin olisi kannattanut kulkea

Loppuvuodesta 1985 ilmestynyt W.A.S.P.in kakkosalbumi "The Last Command" antaa osviittaa siitä musiikillisesta suunasta, jonne bändi olisi voinut kulkea. Briljantin raivokkaan debyyttilevyn seuraaj...

22 Maalis 202023min

Osa 55: Oodi Helloweenille: Keeper Of The Seven Keys Part 1 & Part 2

Osa 55: Oodi Helloweenille: Keeper Of The Seven Keys Part 1 & Part 2

Hampurissa vuonna 1984 perustettu Helloween on tehnyt jotain sellaista mihin vain aniharva bändi on kyennyt: luomaan sekä klassikkoalbumeita että määrittämään kokonaisen genren. Kasarin Lapset -podca...

18 Maalis 202027min

Tätä on Kasarin Lapset -podcast - Tervetuloa matkaan mukaan

Tätä on Kasarin Lapset -podcast - Tervetuloa matkaan mukaan

Kasarin Lapset -podcast on jo vuoden ajan tarjonnut pohdintaa ja fiilistelyä 80-luvun parhaasta rock-musiikista. Kasarin Lapset Spotifyssä, Soundcloudissa, iTunesissa ja Facebookissa. Kasarin Laps...

16 Maalis 202020s

Osa 54: Kasarin Lapset -Extra: Jättikö Ozzy hyvästit "Ordinary Man" -videolla?

Osa 54: Kasarin Lapset -Extra: Jättikö Ozzy hyvästit "Ordinary Man" -videolla?

Ozzy Osbournen ura alkaa olla vääjäämättä kalkkiviivoilla. Miehen uusin levy "Ordinary Man" on Kasarin Lapset -podcastissa jo käsitelty, mutta nyt pimeyden prinssin uusin video levyn nimiraidasta herä...

12 Maalis 20207min

Osa 53: Tsacdopnikufesin - Anthraxin soundi sai sielunsa New Yorkin kaduilta

Osa 53: Tsacdopnikufesin - Anthraxin soundi sai sielunsa New Yorkin kaduilta

Anthrax on yksi trash-metallin suuresta neljästä Metallican, Slayerin ja Megadethin rinnalla. Muusta ryhmästä se on kuitenkin aina erottautunut soundillaan, vaikutteillaan ja ennakkoluulottomuudella...

10 Maalis 202051min

Osa 52: David Andersson of The Night Flight Orchestra

Osa 52: David Andersson of The Night Flight Orchestra

The Night Flight Orchestra has just released their fifth studio album "Aeromantic". The co-founder and songwriter David Andersson had a time to tell about the making of the new album and how the ban...

5 Maalis 202023min

Osa 51: Kun isoisä lampun ja ZZ Top, Judas Priest ja Iron Maiden synat ostivat

Osa 51: Kun isoisä lampun ja ZZ Top, Judas Priest ja Iron Maiden synat ostivat

Muistatteko vielä ajan, kun rouhea heavy-bändi painoi levynsä sisäpussiin "No synthesizers" -maininnan. En minäkään! Tässä jaksossa puidaan sitä ketkä onnistuivat uudistamaan soundiaan syntetisaatt...

28 Helmi 202026min

Osa 50: Tässä ovat 80-luvun Top-10 -kitarasoolot

Osa 50: Tässä ovat 80-luvun Top-10 -kitarasoolot

Hyvät naiset ja herrat! Tässä Kasarin Lapset -podcastin 50. osa ja aiheena 80-luvun Top-10 tykeimmät kitarasoolot! Ketkä ovat selvinneet arvostettuun kärkikymppiin ja miksi? Se selviää kuuntelemal...

20 Helmi 202021min

Suosittua kategoriassa Viihde

anni-jaajo
tuplakaak
grekovit
hei-baby-3
seitseman
hupiklubi
trippileiri
terveisia-perheesta
the-harlin-show
antin-palautepalvelu
dear-shirly
bella-table
verhon-takaa
antin-elokuvakerho
everypodi
nonsensepodi
get-jassud
dear-shirly-ja-arttu
tahtitehdas
ootsa-kuullut-tasta-2