Kiltin yön lahjat
premium
31 Des 2024Roman

Kiltin yön lahjat

Forfatter: Mari Mörö
Lest av: Katariina Kaitue, Jarkko Rantanen, Markku Riikonen

Mari Mörön läpimurtoteos.

Siia elää kauramössöllä, aivan alushousuissa ja kiltin yön lahja äidin korvikkeena. Siia on kuusi vuotta vanha, tyttö, jonka päätä pyörittää televisiosarjojen todellisuus, ostoparatiisien tavaramaailma ja lähiön pikkurikollinen piiri.

Siian naapuriin kotiutuu Pietarista kaksi miestä: tragikoominen luuseri Pöyhönen ja epämääräisiä bisneksiä pyörittävä Viikki. Nämä eivät pysty katsomaan sivullisina pienen tytön yksinäistä elämää. Viikki ottaa Siian hoiviinsa. Tämän äidillä ei ole siihen aikaa, koska hän tanssii Sinisessä Sakiirissa tukka isona ja paljon koruja päällä.

Mari Mörön ensimmäinen romaani ei selitä eikä moralisoi maailmaa. Se on surkea ja hauska, mutta ei toivoton.

Kiltin yön lahjat (1998) nousi sekä Finlandia-, Savonia- että Olvi-palkintoehdokkaaksi ja palkittiin vuonna 1999 Runeberg-palkinnolla.

Mari Mörö (s. 1963) on palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut niin nuorille kuin aikuisille.

Hän on toiminut pitkään kirjoittamisen opettajana ja sanataideohjaajana sekä työskennellyt kuunnelmakäsikirjoittajana, script editorina ja dramaturgina Yleisradiossa 1995–2005.

Nyeste Roman

en-positiv-forskjell
fiskene-har-ingen-fotter
historien-om-sta
stjernenes-knitring
gul-ubat
jul-pa-strandpromenaden
sylvias-nye-sjanse
var-egen-lille-hemmelighet
fremdeles-meg
tyrkisk-gambit-2
stormen-4
forliset-2
djevelanger
vinterdronningen-2
kistemakeren
slottets-siste-hemmelighet
her-na-alltid
deverillslottets-dotre
i-maktens-skygge
arsenikktarnet
anitra
skammen
fragmenter-av-et-liv
avgrunnsblikk
paradisplaneten
alle-kan-drepe
den-talentfulle-mr-ripley
et-fatalt-valg
arsenikktarnet-2
fanget-av-ondskap

Populære lydbøker

skriket
hjerterate
dukken-i-tauet
mormors-utrolige-venninner
kongen-av-os
de-kaller-meg-ulven
javla-menn
toner-i-natten
tusen-dager-med-taliban
den-edle-kunsten-a-gi-fn
en-matte-nok-ha-vart-der
gjestene
jeg-er-glad-mamma-dode
bak-lukkede-dorer
to-sostre
fra-ligging-til-legging
lungeflyteproven
nokkelvitnet
kongeriket