Proosaa ja piparkakkuja 1
premium
1 Des Feelgood

Proosaa ja piparkakkuja 1

Forfatter: Emilia Laine
Lest av: Anniina Piiparinen
Milla Kotiaro on yhdistänyt kaksi suurta rakkauttaan ja pyörittää unelmiensa kirjakahvilaa vanhassa Katajalahden postitalossa. Romantiikaksi riittävät Linda Sarron menestyskirjat, vaikka Katajalahden yrityspuiston projektipäällikkö Kristian Björkin vierailut saavatkin sykkeen nousuun. Kanelintuoksuinen kahvilaunelma kokee kolauksen, kun Kirjapuustista tehdään perätön valitus. Väitettyjä rottia etsiessään Milla löytääkin kirjeitä vuosien takaa ja päättää toimittaa ne perille. Tehtävä osoittautuu haastavaksi pullantuoksuisen kahvila-arjen päivittäisten kommellusten keskellä. Samaan aikaa kylällä kulkee huhuja, että hiljattain paikkakunnalle palannut vanha koulukaveri Tuomas Virukoski olisi sekaantunut hämärähommiin. Milla ei voi mitenkään uskoa, että Tuomas, joka kahvilan lukupiirissä puhuu liikuttuneena Muumipeikosta, olisi voinut eksyä rikosten poluille. Mutta mistä keikasta Tuomas puhuu ja minne hän hiippailee kummallisina aikoina? Proosaa ja piparkakkuja on lämminhenkinen ja viihdyttävä kertomus ystävyydestä, omien unelmien seuraamisesta, rakkauden löytämisestä ja joulun ajan pienistä ihmeistä. Julkaisemme yhden ”äänikirjaluukun” päivässä jouluaattoon asti.

Nyeste Feelgood

sylvias-nye-sjanse
fremdeles-meg
midnatt-i-julebokhandelen
en-shopoholiker-feirer-jul
minnene-fra-morwen
til-doden-skil-oss
skjulte-trader
napoleonskaker-svindel-og-dynamitt
der-du-en-gang-gikk
berre-bonder-lengtar-heim
et-godt-liv
sommer-pa-strandpromenaden
det-lille-bakeriet-pa-strandpromenaden
blanke-ark
la-meg-fortelle-alt
au-revoir-agneta-2
peppermoene-pa-hjornet
en-lykkeligere-slutt
bli-med-meg
tretti-dager-i-paris
historiesamleren
arven-fra-oya
a-isbade-blant-fjellene
julebokhandelen
mens-du-venter-pa-livet
kan-inneholde-spor-av-tommy-roos
klubben-for-lykkelige-avslutninger
vinter-i-applemore
elgparadokset
hvordan-man-forelsker-seg-i-en-mann-som-bor-i-en-busk

Populære lydbøker

skriket
hjerterate
dukken-i-tauet
mormors-utrolige-venninner
kongen-av-os
de-kaller-meg-ulven
javla-menn
toner-i-natten
tusen-dager-med-taliban
den-edle-kunsten-a-gi-fn
en-matte-nok-ha-vart-der
gjestene
jeg-er-glad-mamma-dode
bak-lukkede-dorer
to-sostre
fra-ligging-til-legging
lungeflyteproven
nokkelvitnet
kongeriket