Peiliin on katsottava. Myös silloin, kun asiat menevät hyvin.

Peiliin on katsottava. Myös silloin, kun asiat menevät hyvin.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä peruskoulun musiikkiopettaja, kuoronjohtaja Kirsi Kaunismäki-Suhosen kanssa johtamisesta. Johtamiskokemusta löytyy meiltä kaikilta, sillä jokainen johtaa vähintään itseään. Peruskoulussa ja nuorten kuoron johtamisessa erityisen haastavaa on se, että ns. työntekijät eivät saa palkkaa. Täytyy siis löytää keinot siihen, miten mielenkiinto saadaan viritettyä ja pidettyä yllä, vaikka tilipäivä ei rahallisena tule. Tärkeää, että johtajan viestintä on selkeää, mutta todella tärkeää myös kuunnella mitä muut kaipaavat. Olennaista on myös määritellä tavoitteet jokaiselle omanaan niin, että jokainen opettelee sen mikä itselle mahdollista. Lisäksi itsearvioinnin tekeminen on tärkeää. Onneksi nykyinen opetussuunnitelma mahdollistaa ja suorastaan ohjaa yksilölliseen oppimiseen. Pelisääntöjen tulee olla läpinäkyvät, selkeät ja reilut. Ja mieluiten nuorten kanssa yhdessä sovitut. Nuorissa näkyy muutosta myös siinä, kuinka pystytään keskittymään tähän hetkeen ja ymmärretään ohjeita. Näitä täytyy harjoittaa enemmän kuin aiemmin. Asioiden avaamisessa auttaa se, että esimerkiksi tunneilla on aina samanlainen rakenne, jolloin oppilaat tietävät sitäkin kautta tavoitteita. Alussa tärkeä saada muurit murrettua, jotta on mielekäs tekemisen ilmapiiri. Jos opettaja on huonolla tuulella, niin se tarttuu välittömästi ja nuoret ovat todella nopea peili omaan toimintaan. Olennaista kuitenkin se, että opettajan ei tule peilata nuorten huonoa tuulta heille. Huumori auttaa tässäkin. Johtajalla on suurempi vastuu toimia esimerkillisesti. Asioiden maaliin vieminen tuntuu olevan nuorilla aikuisilla haasteellista. Tekijöitä tuntuu olevan koko ajan vähemmän, kun niin moni haluaa olla mukana kaikessa ja sitten ei jää yksinkertaisesti edes aikaa tehdä niitä ideoituja tai sovittujakaan asioita. Sitoutuminen voi ollakin haastavaa nykyajassa etenkin sellaiseen, että tehdään konkreettisesti työtä muiden hyväksi (esim. hallitustyö). Minäkeskeisyys osaltaan näkyy siis näinkin, mutta myös niin, että aina ei voida tehdä sitä mikä juuri omasta mielestä olisi parasta. Tässä auttaa tavoitteiden ja päämäärien kirkastaminen. Nuoret haluavat, että heitä kuunnellaan ja että he tulevat huomioiduksi yksilöinä. Nuorilla kuten meillä kaikilla, voi käydä niin, että elämän hektisyys uuvuttaa ja joskus voidaan ajatella, että se johtuu jostain yksittäisestä harrastuksesta pelkästään. Tärkeää auttaa nuoria ymmärtämään itseään ja omaa elämäänsä ja kuinka siinä voi olla liian monia kuormittavia asioita. Paremmat arjenhallintataidot ja itsensäjohtamisen taidot on tärkeä oppia. Kuormitus myös helposti leviää ryhmässä, joten senkin takia on tärkeä tarttua asioihin ajoissa. Lisäksi ystävät ja yhtälailla tiimin jäsenet luonnollisestikin haluavat tukea läheistä, jolloin voidaan senkin takia kompata. Kielteinen ajattelu imee mukaansa paljon nopeammin ja helpommin kuin positiivinen ajattelu ja toisen todellisuus voi muuttua yhtäkkiä omaksi todellisuudeksi, vaikka siitä ei olisi edes kyse. Nuoret ovat todella taitavia, joten siksikin heidät aivan ehdottomasti kannattaa osallistaa suunnitteluun. Heidän avullaan yhteisestä tuotoksesta tulee aidosti parempi ja monialaisempi. Oman asenteen valitseminen on myös ensiarvoisen vaikuttavaa samoin kuin tunnekuorman siivoaminen itsestään esimerkiksi ennen päätösten tekoa. Tätä voi tehdä eri tavoin, vaikkapa juttelemalla itselleen tai tekemällä jotain fyysistä harjoitetta, joka palauttaa neutraalimpaan tilaan. Voi myös pyytää anteeksi oma asennettaan tai toimintaansa eli aloittaa alusta ja lähteä eteenpäin puhtaalta pöydältä. Peiliin on katsottava. Myös silloin kun asiat menevät hyvin. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Episoder(135)

Tärkeää, että jokainen saa saman kohtelun.

Tärkeää, että jokainen saa saman kohtelun.

LASSE NIIVUORI Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä hankkeessa mukana olevan yrityksen Laajis Oy:n toimitusjohtaja Lasse...

27 Jan 202131min

Johtaminen ei voi olla esitys. Sanojen ja tekojen täytyy kohdata.

Johtaminen ei voi olla esitys. Sanojen ja tekojen täytyy kohdata.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä yrittäjä, kiekkoasiantuntija, johtamisvalmentaja Lasse Kukkosen kanssa johtamisesta....

21 Jan 202138min

Merkityksellisyys on työyhteisön liima, joka sitoo ihmiset yhteen.

Merkityksellisyys on työyhteisön liima, joka sitoo ihmiset yhteen.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Kari Angerian kanssa johtamisesta. Angeria toimii mm. Iisalmen Sanomien päätoimittaj...

14 Jan 202132min

Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen rakentaminen edellyttää ajan antamista.

Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen rakentaminen edellyttää ajan antamista.

Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen rakentaminen alkaa ajan antamisesta. Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hanna J...

16 Des 202028min

Priorisointi on tulevaisuuden tärkeä työelämätaito

Priorisointi on tulevaisuuden tärkeä työelämätaito

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä psykologi, tietokirjailija ja yritysvalmentaja Karoliina Mellasen kanssa johtamisest...

9 Des 202037min

Innostutaan yhdessä ja annetaan toistemme kukoistaa!

Innostutaan yhdessä ja annetaan toistemme kukoistaa!

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Tulevaisuuden tekijät -hankkeen projektikoordinaattorin Päivi Hakkaraisen kanssa nuo...

2 Des 202029min

Itseohjautuvuuttakin tulee ohjata ja johtaa.

Itseohjautuvuuttakin tulee ohjata ja johtaa.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen apulaisprofessori Kaija Collinin j...

25 Nov 202038min

Johtamistyön ihanuus ja vaativuus

Johtamistyön ihanuus ja vaativuus

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta käyvät keskustelua johtajuuden haasteista. Mukana osin myös anonyymi toimitusjohtaja Turiseva Dirika. ...

16 Nov 202038min

Populært innen Business og økonomi

stopp-verden
lydartikler-fra-aftenposten
dine-penger-pengeradet
rss-penger-polser-og-politikk
e24-podden
rss-borsmorgen-okonominyhetene
pengepodden-2
livet-pa-veien-med-jan-erik-larssen
pengesnakk
finansredaksjonen
tid-er-penger-en-podcast-med-peter-warren
stormkast-med-valebrokk-stordalen
morgenkaffen-med-finansavisen
utbytte
lederpodden
rss-sunn-okonomi
liberal-halvtime
rss-markedspuls-2
rss-pa-konto
hr-podden-2