
Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa
Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hermanni Hyytiälän kanssa johtamisesta, sen muutoksesta ja nuorten sukupolvien vaikutuksesta siihen. Hermanni Hyytiälä on toiminut pitkään johdon ja toimii johtavana konsulttina Goforella. Hän on erikoistunut organisaatioiden kyvykkyyden parantamiseen auttamalla päättäjiä tekemään parempia asioita – ei vanhoja asioita paremmin. Johtamisen ja organisoituneen yhteistyön murros On tärkeä puhua paitsi johtamisen muutoksesta, myös organisoituneen yhteistyön murroksesta. On muitakin tapoja harjoittaa ja organisoida yhteistyötä kuin johtamiseen perustuva. Onkin todettu, että valtarakenteisiin pohjautuvalle tavalle ei ole tieteellistä pohjaa vaan se pohjaa hyvin pitkälti ihmiskunnan traditioihin (uskonto, armeija). Lapsesta ja nuoresta ihmisestä poiketen, aikuinen ihminen ei tarvitse elämässä auktoriteettia. Muutosta johtamisessa ja yhteistyön organisoitumisessa on ensin näkynyt toimialoilla, missä yhteistyö on oleellinen työntapa ja aloilla missä ei ole rajoitteita vanhoista toimintamalleista. Verkostomaiseen vuorovaikutukseen liittyvä tapa organisoitua toimii kuitenkin monella alalla. Toki ei voida ajatella, että tietty malli toimisi kaikkialla. Ajatus siitä, että kaikille samaa, samalla tavalla ja samanaikaisesti on mahdoton nykyajan kompleksissa maailmassa. Tekemällä paremmin -ajattelu on sivistynyttä hulluutta Tekemällä paremmin on niin sanottua sivistynyttä hullutta. Paremmin tekemisen sijaan tarvitaan todellista poisoppimista. Oppimista pois perusoletuksista ja niiden kyseenalaistamista. Lähijohtamisessa täytyy olla läsnä ja kuunnella; tunnistaa sitä mikä kussakin hetkessä on olennaista. Oleellista on tunneyhteyden saavuttaminen Johtamisessa ja vanhemmuudessa on paljon samaa: perustoimintaedellytysten luominen ja pelisäännöt sekä turvallisten tunneyhteyden luominen, joista jälkimmäinen usein unohtuu. Etenkin nuorten johtamisessa tärkeää on juuri tunneyhteyden saavuttaminen. Se on hyvin erilaista kuin perinteisessä kovassa talousjohtamisessa, jota edelleenkin arvostetaan. Usein painotetaan tulosvastuuta, joka liitetään suoraan rahaan ja lukuihin. Olennaista olisi kuitenkin muistaa, että lukujen takana on aina ihminen. Poisoppiminen välttämätöntä, mutta pelottavaa Yleisesti voidaan todeta, että työelämässä ja organisaatioissa on ollut samat haasteet ja sama ihmiskäsitys viimeiset 50 vuotta, joten tarvetta uudistumiseen on. Usein toiminta ja järjestelmät perustuvat oletukseen, että ihminen on laiska eikä osaa ottaa vastuuta, vaan tarvitsee kontrollia. Tämä ei kuitenkaan perustu mihinkään todelliseen saatikka tieteelliseen havaintoon. Siksi meidän täytyy uskaltaa tehdä toisin ja olla uteliaita. Puhutaan vahvistusharhasta, joka tarkoittaa, että ihminen automaattisesti poimii todellisuutta vain niitä, mitkä sopivat hänen uskomusjärjestelmäänsä. Ja siksi ajan saatossa ihmisen mieli suppiloituu ja entisestään havaitaan enemmän vain niitä asioita, mitkä tukevat aiempia uskomuksia. Olisi tärkeä tietoisesti havainnoida, kyseenalaistaa ja muistaa, että se mikä on todennäköistä ei ole aina totta. Tilannekohtainen organisoituminen korostuu Ei ole yhtä oikeaa tapaa organisoitua ja tehdä yhteistyötä, vaan tilannekohtainen organisoituminen korostuu koko ajan enemmän. Samassa organisaatiossakin voi olla ja täytyykin olla erilaisia tapoja, koska tilanteet, toimijat ja tarpeet ovat erilaisia. Tärkeä muistaa, että pitää oppia hahmottamaan muutosta eri tavoin, jolloin oppimisen mahdollistaminen tärkeää. Sitä on oleellista saada tehdä omassa tahdissa, jotta muutos voi aidosti vaikuttaa. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.
18 Feb 202032min

Nuorilla erilaiset pelisäännöt
Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä dosentti Pirkko-Liisa Vesterisen kanssa nuorten johtamisesta. Pirkko-Liisa Vesterinen on toiminut pitkään johdon ja työyhteisöjen valmentaja Management Institute of Finlandissa (MIF). Pirkko-Liisa on toiminut myös lehtorina AMK:ssa sekä kunnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen tohtori. Hänen osaamisalueeseensa kuuluvat muun muassa johtamisen ja työyhteisöjen monipuolinen kehittäminen. Pirkko-Liisa on kirjoittanut mm. vuonna 2011 ilmestyneen Y-sukupolvi työ(elämä)ssä -kirjan. Nuorilla on erilaiset pelisäännöt, jotka voivat näyttäytyä hyvinkin erilaisina toimintatapoina yllättäin – esimerkiksi työvuoron peruminen viime hetkessä tai joustavuuden tarpeella monissa eri kohdin. Muutos on kuitenkin todellinen ja johtamisen täytyy siihen reagoida. Nuorten erilaisuus selittyy samalla tavoin kuin muidenkin sukupolvissa olevat ominaispiirteet, sillä jokainen sukupolvi on oman aikansa tuote ja siihen vaikuttaa isosti ympäristö. Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet digitaalisten välineiden ja kanavien käyttäjiä, he ovat myös tottuneet saamaan palautetta ja toimimaan ryhmässä jo nuoresta pitäen. Lisäksi he ovat tottuneita kaiken – niin työelämän kuin vapaa-ajan – jatkuvaan muuttumiseen eikä takeita esimerkiksi pysyvistä työpaikoista ole. Samoin heillä on lähtökohtaisesti ollut monenlaisia valinnan mahdollisuuksia. Nuoremmilla raha ei useinkaan ole merkityksellisyyttä työhön tuova tekijä. Digitaalista muutosta ja sen vaikutusta voidaan verrata jopa ilmastonmuutokseen, niin isosta asiasta on kyse. Vesterinen on perehtynyt aiheeseen myös aivotoiminnan muutoksen näkökulmasta. Digitaalisuuteen tottunut yksilö tarvitsee paljon aistiärsykkeitä ja on usein lyhytjänteinen. Tämän lisäksi kaivataan paljon palautetta, mutta toisaalta löytyy kykyä käsitellä tehokkaasti tietoa. Jossain määrin huolestuttavaa voi olla se, että digitaalisuuteen tottuneella on usein alhainen empatiakyky. Empatiakyky on oleellinen taito työyhteisössä, jolloin esimiehen tai johtajan rooli voisikin muuntautua enemmän vuorovaikutusta edistäväksi. Pelillistäminen toimii heidän kanssaan hyvin, joten sen hyödyntäminen tärkeä huomioida, kun mietitään nuorten sukupolvien kanssa työskennellessä. Digitaalisuuteen tottuneilla persoonallisuus jää toisinaan pinnallisemmaksi, kun se ei pääse kehittymään näytön kautta toimiessa. Osa piirteistä liittyy ylipäätään digitaaliseen kehitykseen eikä välttämättä ole sukupolvisidonnainen asia. Olennaista nuorten sukupolvien johtamisessa on vuorovaikutus – toisten ymmärtäminen. Jokainen sukupolvi on omalla tavallaan edellistä parempi. Nuoremmat sukupolvet ovat oppineet ryhmätyöskentelyyn ja projektimainen työskentely on heille myös ominaista ja he kaipaavat jatkuvaa vuorovaikutteisuutta. Työhaastattelutilanteessa roolit voivat kääntyä jopa toisin päin, kun nuoremmat sukupolvet alkavat haastatella potentiaalista työnantajaa. Joustava toiminta ja tekniikan käyttö ovat äärettömän sujuvaa, joka nopeuttaa monia asioita. Nuoret ovat myös oppineet arvioimaan toisiansa, jota olisi hyvä hyödyntää myös työyhteisössä. Etenkin lähiesimiesten päätehtävä on juuri henkilöstöjohtaminen. Tärkeä kysyä yksilöiltä itseään, opetella käyttämään uusia viestintävälineitä, aikaa varata kuunteluun ja ideoista keskusteluun. Edistää yhteistyötä ja kannustaa innovaatioihin ja antaa tilaa muille. Lisäksi tärkeä säilyttää avoimuus ottaa vastaan mielipiteitä, keskustella tavoitteista ja tarpeista ja ottaa jokainen vakavasti. Yksi hyvä avaava kysymys myös merkityksellisyyden sanoittamisessa on ”Miksi minä olen työyhteisössäni tärkeä”. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.
10 Feb 202032min

Nuorten johtaminen
Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Mirva Leppälä ja Hilkka Heikkilä pohtivat nuorten sukupolvien vaikutusta johtamisen muutokseen. Tämän jakson aiheena on nuorten johtaminen. Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahastoohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat nuorten johtamisesta. Onko johtaminen muuttunut? Kuinka johdan YZ-sukupolvea? Mikä tekee nuorista erilaisia johdettavia? Jakson aiheena on, se mitä johtaminen on johtajan ja johdettavan näkökulmasta ja miten se näkyy. Onko kannattavuus johtamisen tärkein mittari? Mikä on ihmisen rooli? Nuoremmat sukupolvet edellyttävät johtajalta koko ajan enemmän ihmisen ja yksilön huomioimista johtajiltaan. Johtajan rooli oli aikaisemmin johtaa ylhäältä alaspäin. Nykyään johtajat miettivät enemmän ihmisiä yksilöinä ja keskustelevat enemmän alaistensa kanssa. Ihmisten huomioiminen vaatii johtajalta uudenlaisia asioita ja läsnäoloa. Johtajan on tärkeää kuunnella henkilöstöään. Johtaminen ja sen opettelu on jatkuvaa. Tärkeässä roolissa työyhteisössä on palaute, jota ei ehkä ole totuttu antamaan ja vaatimaan kovin aktiivisesti. Onko johtaminen ja henkilöstöjohtaminen eri asia? Teksti: IIda Vesterinen
3 Feb 202011min

Onnistutaan yhdessä - pk-yritysten valmennuspolun tulokset
Kolmen vuoden työ tulee päätökseensä - mitä OsaavaPK -hankkeen valmennuspolulla saatiin aikaan yritysten kanssa? Kuuntele jakso! Työkirjan voit ladata täältä: jamk.fi/osaavapk. OsaavaPK – Tuottavuutta pk-yritysten rekrytointia, osaamista ja uudistumiskyvykkyyttä kehittämällä on vajaa kolmevuotinen (1.3.2017-31.12.2019) ESR-hanke, jossa parannetaan yritysten tuottavuutta ja hyvinvointia pk-yrityksille suunnatun henkilöstöjohtamisen valmennusohjelman avulla. Hankkeen toteuttajia ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Työterveyslaitos ja LUT-yliopisto. Hankkeen rahoittajana toimii Hämeen ELY-keskus. Alussa oleva musiikki: Windswept - Kevin MacLeod
17 Des 20195min






















