KAUSI 6. #14 MARJA SOOLONA –Mitä rakkaus sanoisi?
Puhu Muru20 Maj

KAUSI 6. #14 MARJA SOOLONA –Mitä rakkaus sanoisi?

Olen nähnyt omin silmin, että ihmiset eroaa välillä turhaan 😥 ja toisaalta, kun ihmiset eivät syystä tai toisesta eroa, vaikka se olisi helpotus molemmille. Liian moni miettii suhteissaan, mitä meidän rakkaudelle tapahtui? 💔 Mitä tapahtui kauniille sanoille, rakkauden teoille ja intohimolle? Mikä kasvatti rotkon meidän välille vaikka olimme aivan toistemme pauloissa rakkaudesta humaltuneina? 😏

Mä pääsin taas yksin vauhtiin jaksossa ”Mitä rakkaus sanoisi?” Jos mun missio on tuoda tasa-arvoa nautintoon, niin on myös lisätä rakkautta maailmaan. 💗

Askel taakse. On aika katsoa peiliin, tämä jakso kertoo MIKSI. Parisuhteessa kun on kaksi ihmistä, kaksi erillistä ihmistä. Te molemmat voitte vaikuttaa siihen, miten teillä menee.

Ehdotin tämän jakson nimeksi myös ”Välillä on hyvä ottaa pää pois perseestä”, koska me saatamme upota omaan surkeuteemme ja vain syytellä toista onnettomasta fiiliksestä tekemättä itse mitään. Se ei johda kuin onnettomaan suhteeseen tai eroon.

Toinen tarina on myös, että toinen on jo heittänyt hanskat tiskiin. Silloinkin sinun on tehtävä itse valinta, jäätkö vai lähdetkö. Tästä tulee myöhemmin ihan oma jakso.

Pohdin myös miten kohtaamiset muuttuisi, jos rakkaus puhuisi. 🥰 Mitä sanoisit kumppanillesi vihan sijaan rakkauden sanoin? Olen itse opetellut tätä ja voin sanoa, että ne kerrat kun olen onnistunut, riita on muuttanut suuntaa kohti rauhaa. Uskomaton ero! 🙌

Vaikka puhun aina puhumisen tärkeydestä, sillä ei lopulta ole väliä jos teot ja puhuminen eivät ole linjassa. Tähän törmään paljon terapiavastaanotolla ja herättelen ihmisiä vastuunottoon. Vanhan kertauksena: Mikään ei muutu, jos et tee mitään toisin. Se on valinta. Lupaan, että sinä voit muuttua, muutos on sinussa. Helppoa se ei ole, eikä kivutonta, mutta se on tie syvempään rakkauteen, suhteeseen jossa on intohimoa.

Joten mitäpä jos pistäisit puhumuru podin pyörimään ihanuus? Ehkä lähetät siitä vinkin kumppanillesi tai ystävällesi, joka kipuilee suhteessaan? Jakso katsottavissa ja kuunneltavissa Spotifyssa ja Youtubessa! 🌸

❤️ Rakkaudella, Marja

P.s Parisuhde Bootcamp -verkkokurssini on vielä toukokuun loppuun saakka -5O% eli 49,50€. Se on terapiaa kotisohvalla koko vuodeksi. Ehkä tämä kesä muuttaa kaiken? 😍

➡️ LÄHDE MUKAAN TÄSTÄ!

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(89)

KAUSI 6. #13 SAMUEL – Mun ego sanoo, että mä olen aina oikeassa

KAUSI 6. #13 SAMUEL – Mun ego sanoo, että mä olen aina oikeassa

Mainos. Mun Parisuhde Bootcamp-verkkokurssi on nyt toukokuun kampanjassa! Supersuosittu kurssi auttaa vahvistamaan yhteyttä, läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä suhteessa. Kurssi on toukokuun loppuun as...

13 Maj 1h 11min

KAUSI 6. #12 SUSANNA – Kun rakkaus on olemassa, mutta yhteys hukassa

KAUSI 6. #12 SUSANNA – Kun rakkaus on olemassa, mutta yhteys hukassa

Mainos. Parisuhde Bootcamp on nyt kampanjassa! Marja Kihlströmin supersuosittu kurssi auttaa vahvistamaan yhteyttä, läheisyyttä ja keskusteluyhteyttä suhteessa – toukokuun loppuun asti hintaan 49,50 €...

6 Maj 1h 22min

KAUSI 6. #11 INARI – Ässäbileistä ilman klikkiotsikoita

KAUSI 6. #11 INARI – Ässäbileistä ilman klikkiotsikoita

Mainos. Parisuhde Bootcamp on nyt kampanjassa! Mun supersuosittu verkkokurssi auttaa vahvistamaan yhteyttä, läheisyyttä ja kommunikointia suhteessa – nyt toukokuun loppuun asti hintaan 49,50 € normaal...

29 Apr 1h 11min

KAUSI 6. #10 INARI -mä en ihannoi laihuutta

KAUSI 6. #10 INARI -mä en ihannoi laihuutta

Mainos. Tämänkertaisen jakson sponsoroi Edel – ja sulle on siellä ihana etu: saat -70 % alennuksen ensimmäisestä tilauksesta koodilla PUHUMURU. 💛👉 EDEL.FIMeidän piti alun perin puhua Inarin kanssa j...

22 Apr 48min

KAUSI 6. #9 MARJA KIHLSTRÖM – Naisille kuuluu nautinto

KAUSI 6. #9 MARJA KIHLSTRÖM – Naisille kuuluu nautinto

Mainos. Tämänkertaisen jakson sponsoroi Edel – ja sulle on siellä ihana etu: saat -70 % alennuksen ensimmäisestä tilauksesta koodilla PUHUMURU. 💛👉 EDEL.FITässä jaksossa mä olen pitkästä aikaa yksin ...

15 Apr 53min

KAUSI 6. #8 JUHA KRAPINOJA – Rehellisyys rakentaa, olettaminen rikkoo

KAUSI 6. #8 JUHA KRAPINOJA – Rehellisyys rakentaa, olettaminen rikkoo

Tässä jaksossa vieraana on Juha Krapinoja, ikiskarppi ja utelias ajattelija, jossa on yhä tallella ihailtava, melkein ikinuori energia. Juha on 70-luvun nuoria, oman aikansa seksuaalikasvatuksen kasva...

8 Apr 1h 4min

KAUSI 6. #7 GYNEKOLOGI PÄIVI KIVELÄ - gynekologin vastaanotolta elämän syvimpiin kysymyksiin

KAUSI 6. #7 GYNEKOLOGI PÄIVI KIVELÄ - gynekologin vastaanotolta elämän syvimpiin kysymyksiin

Tänään on muuten meidän S-haaste-kamppiksen vika päivä ❤️ Keskiviikkona 1.4.2026 saat vielä S-haaste Part 1 tai Part 2 hintaan 19,90 € (norm. 29,90 €), eli säästät 10 €. Sano itsellesi: Yes, please! �...

1 Apr 1h 15min

Populärt inom Hälsa

somna-med-henrik
rss-bara-en-till-om-missbruk-medberoende-2
rss-jossan-nina
inga-beiga-morsor
rss-vuxna-pa-latsas
not-fanny-anymore
angestpodden
johannes-hansen-podcast
rss-viktmedicinpodden
brottarbroder
sexnoveller-deluxe
sa-in-i-sjalen
sova-med-dan-horning
tyngre-radio
rss-sjalsligt-avkladd
rss-paus-guidade-meditationer
smartare-fitness-podden
rss-traningsklubben
rss-fet-fakta-podcast
rss-basta-livet