Hoosea - Jumala rakastaa langennutta kansaansa

Hoosea - Jumala rakastaa langennutta kansaansa

Hoosean kirja on ensimmäinen ns. "pieni" profeettakirja, ensimmäinen 12:sta. Hoosean kirjan sanoma on kuitenkin "suuri" ja erittäin merkittävä. Sen sanoma on tarkoitettu myös meidän aikakaudellemme, sen sanoma on ikuinen. Hoosean kirjan tilanne liittyy VT:n aikaiseen pohjoiseen valtakuntaan, Israeliin. Siellä vallitsi suuri vauraus mutta samalla suuri turmelus. Vaikka alkuperäinen kirjan kohderyhmä oli Israelin kansa, kauan sitten, joka palvoi Baalia, on kirjan sanoma edelleen ajankohtainen ja tarkoitettu juuri meille.

Hoosean kirja kuvaa Jumalan liittorakkautta morsiantaan Israelia kohtaan. Kirjassa tulee erityisesti esille kaksi teemaa: Israelin uskottomuus ja Jumalan uskollisuus.

Kirjan päämääränä on havainnollistaa, miten suuresti Jumala rakastaa syntistä kansaansa.

Det här avsnittet är hämtat från ett öppet RSS-flöde och publiceras inte av Podme. Det kan innehålla reklam.

Avsnitt(76)

Psalmi 9: Jumalan Poika puhdistaa

Psalmi 9: Jumalan Poika puhdistaa

Tämä psalmi kertoo Daavidin vastauksen Israelia ympäröiville viholliskansoille. Daavid ylistää Luojan suuruutta ja Hänen antamaansa suojaa ahdinkojen aikana. Kansat tuomitaan, mutta Herra hallitsee ik...

29 Apr 5min

Profeetat ennustavat Messiaan tulon!

Profeetat ennustavat Messiaan tulon!

Oliko Jeesuksen syntymä täydellinen yllätys kaikille vai olisimmeko voineet ennakoida Kristuksen tulon etukäteen jos olisimme eläneet ennen ajanlaskun alkua? Ennustettiinko Jeesuksen syntymä jo satoja...

24 Nov 202533min

Psalmi 8: Galaksien kauneus

Psalmi 8: Galaksien kauneus

Tässä psalmissa kuvataan reitti kohti ihmisen elämän suurinta tavoitetta; oppia Jumalan rakastamista ja kunnioittamista. Kun ajattelemme Jumalan ihmeellisiä luomistekoja, näemme välähdyksen Hänen mitt...

22 Nov 20255min

Resepti D-vitamiinin puutokseen

Resepti D-vitamiinin puutokseen

Suomalaisille suositellaan monipuolisen ruokavalion lisäksi D-vitamiinivalmisteita, ainakin lokakuusta maaliskuun loppuun asti. D-vitamiinin saanti kannattaa varmistaa, mutta vieläkin tärkeämpää on hu...

21 Nov 202521min

Psalmi 7

Psalmi 7

Daavid ylistää tässä psalmissa kolmesti Jumalan vanhurskautta. Jumalan vanhurskaus on seurausta Hänen pyhyydestään. Vanhurskaus on Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa siten ihmisen ulkopuolelta, Jumalalt...

17 Nov 20256min

Psalmi 6

Psalmi 6

Daavid kirjoitti tämän psalmin ollessaan vakavasti sairaana. Vanhurskaana ihmisenä hän turvasi kipujenkin keskellä Jumalaan ja uskoi rukouksensa tulleen kuulluksi. Tämä psalmi sopii erinomaisesti joka...

22 Aug 20254min

Psalmi 5

Psalmi 5

Psalmissa vihjataan, että aikaiset aamut ovat erityisenoivallista aikaa rukoukselle. Daavid pyytää, että Jumala kuulisi tällöin myös kaikki heikot sydämen syvyydessä olevat tuskaiset huokaukset. Psalm...

10 Apr 20258min

Johdatus Psalmien kirjaan

Johdatus Psalmien kirjaan

Psalmien kirja ilmaisee runouden muodossa kiitosta Jumalalle. Daavid ja muut kirjoittajat purkivat aidot sydämen tuntonsa psalmeihin. Psalmeissa Jumalan pyhät kuvaavat kipujaan hyvin monenlaisilla tav...

15 Feb 202533min

Populärt inom Religion & Spiritualitet

spokjakt-pa-riktigt-laxton-podden
sektledare
rss-borgvattnets-hemligheter
rss-historiens-mysterier
sa-in-i-sjalen
bathina-en-podcast
rss-patos
rss-alternativ-historia
rss-hogmod
juridikpodden
rysarstunden
rss-universums-hemligheter
rss-bajen-idag
rss-activation-podcast
rss-basta-livet
rss-sjalsligt-avkladd
mediumpodden-vivi-camilla
rss-manniskan
rss-markliga-handelser-i-sverige
skillnadens-av-sara-backmo