Usko tulee idästä - Hannu Varkin saarna 23.1.2022

Saarna Hyvän toivon kappelissa 23.1.2022
3. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Matt. 8: 5-13

Johdanto: elämäni ilmansuunnat ja uskon itä
Vähän aikaa sitten havahduin pohtimaan elämäni ilmansuuntia. Olen kotoisin pohjoisesta, Oulujärven rannoilta Vaalasta. Sieltä olen muuttanut tänne etelään, Stadiin. Täällä asun idässä, josta kuljen länteen töihin. Nämä elämäni ilmansuunnat ovat huikea rikkaus. Ne kaikki antavat erilaisia tulokulmia olemiseeni.

Myös evankeliumissa Jeesus puhuu ilmansuunnista: ”Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.”

Jeesuksen kuvaamista ilmansuunnista minua puhutteli erityisesti itä. Olen suomalainen, ja elän läntisessä kulttuurissa. Samalla olen idän ja lännen rajalla. Presidentti Niinistökin käy keskustelua sekä idän että lännen johtajien kanssa. Millaisia uskon näköaloja itä meille antaa? Miten se voi auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja maailmaa?

I Kristinusko on kotonaan uskontojen mosaiikissa

Jeesus oli kotoisin idästä. Hän ei ollut sellainen sinisilmäinen ja vaalea Vapahtaja, joksi hänet takavuosien pyhäkouluissa joskus kuvattiin. Hän oli juutalainen, tumma mies Lähi-idästä. Tämä yksinkertainen fakta unohtuu helposti. Mielikuvamme Jeesuksesta kääntyy länsimaiseksi. Kuitenkaan kristinusko ei saanut alkuaan meistä katsoen lännessä vaan idässä. Sieltä se levisi edelleen kauemmas itään ja myös länteen ja etelään ja lopulta tänne pohjoiseen.

Jeesus sanoo: ”Niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle.” Kristinusko syntyi Lähi-idässä, jossa kulttuurien kohtaaminen oli arkipäivää. Myös päivän evankeliumissa tapahtuu tällainen kohtaaminen. Roomalainen sotilas kohtaa Jeesuksen. Jeesuksen itäinen kansa eli Rooman raa’an miehitysvallan alla. Silti juuri tämä toisen kulttuurin edustaja on se, joka tunnistaa Jeesuksessa Jumalan toiminnan. Sanoma Kristuksesta on siis tarkoitettu kaikille kansoille.

Meidän ajassamme kristinuskon vaikutus yhteiskunnassamme on monin tavoin ohentunut. Kannan tästä surua, mutta samalla näen siinä paljon hyvää. Meidän aikamme on paluuta uskomme juurille. Kristinusko on kotonaan kulttuurien ja katsomusten mosaiikin keskellä. Palaamme samanlaiseen henkiseen maisemaan, jossa kristinusko aikoinaan syntyi. Katsomusten kirjon keskellä emme voi käyttää kristinuskoa vallan välineenä. Ja hyvä niin. Voimme vain luottaa, että hyvä sanoma Kristuksen rajat ylittävästä rakkaudesta puhuttelee. Jeesus sanoo: ”Niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle.”

II Toiset uskonnot eivät ole vihollisia

Uskon itä vie pohtimaan myös toisten uskontojen kohtaamista. Idästä ovat kotoisin muun muassa suuret maailmanuskonnot hindulaisuus, buddhalaisuus ja islam. Jeesus itse oli juutalainen. Yksi meidän kirkkomme merkittävimmistä ajattelijoista, Jyri Komulainen, kohautti vähän aikaa sitten Kotimaa-lehdessä kuvailemalla kristinuskoa synkretistiseksi uskonnoksi. Synkretismi tarkoittaa uskontojen sekoittumista.

En näe toisia uskontoja vihollisina enkä kilpailijoina. Kaikissa uskonnoissa on hyvää. Tärkeää on etsiä sitä, mikä on yhteistä. Uskonnot ovat tärkeitä, kun maailman rakennetaan rauhaa. Luotan siihen, että on vain yksi Jumala, joka voi puhutella ihmisiä myös muiden uskontojen läpi. Jeesus sanoo: ”Niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle.”

Uskonnoissa on kuitenkin myös eroja, ne eivät ole yhtä ja samaa mössöä. Kristittynä toivon, että kaikkialla maailmassa on mahdollisuus kuulla hyvä sanoma Kristuksesta. Toivon, että tuo sanoma vapauttaisi, koskettaisi ja puhuttelisi.

III Ekumeeninen peili rikastuttaa ja auttaa näkemään oman perinteen rikkauden

Uskon itä tuo mieleen myös Suomessa vaikuttavan itäisen kirkkokunnan, ortodoksisen kirkon. Elämme keskellä ekumeenista ykseyden rukousviikkoa. Meillä Suomessa on koko maailman tasolla harvinainen ekumeeninen yhteys lännen ja idän välillä. Luterilaisten ja ortodoksien yhteys esimerkiksi täällä Helsingissä on yksi suomalaisen kristillisyyden upeimmista piirteistä. Uspenski ja Tuomiokirkko seisovat rinnakkain, eivät vastakkain.

Ortodoksisen kirkon rikas perinne rikastuttaa myös meitä luterilaisia. Ikonien kauneudesta, meditatiivisen rukouksen syvyydestä ja kirkkoisien viisauden lähteestä on hyvä ammentaa.

Samalla yhteys idän kirkkoon kirkastaa oman luterilaisia kirkkomme hyviä puolia. Historiantutkija Teemu Keskisarja on monessa puheenvuorossaan nostanut esiin kirkkomme myönteistä merkitystä maamme historiassa. Keskisarjan mukaan luterilainen kirkko ei ole ollut Suomen historiassa pato, vaan koski ja muutosvoiman lähde. Mielikuvissamme esimerkiksi valistuksen ajan papit kääntyvät helposti ahdasmielisen moraalinvartijan suuntaan. Tosiasiassa moni pappi on ollut uuden tiedon jakaja ja yhteiskunnan kehittämisen airut. Saarnatuolista on opetettu perunan istuttamista, lukutaitoa ja vapaata kaupankäyntiä.

Omassa kirkossani iloitsen tästä uudistumisen virrasta. Iloitsen myös yhdessä laulamisesta, naisten pappeudesta ja lähimmäisenrakkauden hengestä. Iloitsen tästä Hyviksen yhteisöstä. Olemme kirkkona monessa mielessä epätäydellisiä, mutta samalla tässä yhteisössä ja instituutiossa tapahtuu paljon hyvää.

Uskon itä vie meidät kohtaamaan toisia kulttuureja, olemaan ekumeenisesti avoimia ja lopulta arvostamaan omaa kulttuuriamme. Meillä on arvokas perintö luterilaisuudessamme. Meillä on myös erityinen mahdollisuus rakentaa siltoja idän ja lännen välille, ympärillämme ja sisällämme.

Ja vielä enemmän: Kristuksessa itä ja länsi yhdistyvät. Samalla olemme osa suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kirkkoa. Olemme osa yhtä ihmiskuntaa, osa yhtä Jumalan maailmaa.

Lopuksi: Jyri Komulaisella on inspiroiva määritelmä kirkosta. Kun kirkossa Kristus on keskellä, rajoja ei ole. Ylösnoussut Kristus murtaa kaikki rajat. Jumalalle ihmiskunta on yksi. Siksi niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.”