Äitiä ikävä

Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen palaa lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon riipaisevan kauniissa muistelmateoksessaan.

Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni, äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat, mutta ikävä ei laantunut, ei edes iän myötä.

Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä, kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä.

* Kotimaan lukijoiden Vuoden kirja *

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen (s. 1944) on tullut tunnetuksi älykkäänä keskustelijana ja loistavana kirjoittajana, joka panee myös itsensä likoon. Huovisen aiempia teoksia ovat muun muassa Pappi? (2001), Lähdön aika (2011), Enkeli taivaan (2012), Saarna? (2015) ja Parhain päin (2017).