Cannonball MC 2
premium
16 Helmi True crime

Cannonball MC 2

Kirjailija: Torsti Korpela
Lukija: Jari Nissinen
Erotin heikosti hahmon liikkuvan verhojen takana.

"Nyt se jumalauta lähtee", mä sanoin itselleni ja laskin auton ikkunaa auki noin kolmasosan. Nostin aseen ja otin siitä kahden käden otteen. Seurasin aseella hahmoa. Sormi oli jo puristanut varmistuksen pois liipasimesta. Juuri kun mä olin painamassa liipasinta, hahmo avasi verhoa ja kurkkasi ikkunasta raottaen verhoa. Se katsoi ulos eikä nähnyt mua, mut mä näin tarpeeksi. Se kääntyi ja jatkoi aamutoimiaan.

Hahmo, joka oli liikkunut sisällä, olikin nainen.

Huippusuosittu Cannonball MC -kirja saa jatkoa. Tällä kertaa matkustetaan limusiinilla, selvitellään välejä ovimiehenä toimivan nyrkkeilijän kanssa ja käydään Matti Nykäsen häissä. Päästäänpä kurkistamaan myös kaltereiden taakse ja puolustetaan Suomen presidenttiä öykkäriltä. Kuumottavilta läheltä piti -tilanteiltakaan ei vältytä, kun eräs kostoretki on päätyä katastrofaalisesti.

Kirjan kirjoittaja Torsti Korpela eteni jengiurallaan prospectiksi, sitten asekersantiksi ja lopulta Vice Presidentiksi. Hän oli Cannonball MC:n jäsen loppuun saakka, kunnes se lakkautettiin oikeuden päätöksellä vuonna 2022.

Uusimmat True crime

hymni-elamalle-ei-enaa-hapeaa
likaista-hiihtoa-ja-puhdasta-pajunkoytta
musta-raivo-2
pinnan-alla-mies-sukellusvenemurhan-takana
tilasin-isani-palkkamurhan
no-angel
lyijykausi
kuoleman-katu
immun-ja-kalen-rotoskatsaus-k6
vuosaaren-palkkamurha
vaienneet-sisaret
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j11
k2j4-lastensuojelun-asiakas-hyva-ja-huono-sossu
k2j1-lastensuojelun-ammattilainen-nuorten-rikokset-syvaan-paahan
k2j2-sossut-lastensuojelun-myytit
k2j3-sijaisperheen-aiti-lapsikaappauksia-ja-tappouhkauksia
k2j5-sijaishuollon-ja-lastensuojelun-ammattilainen-katja-niukkanen
k2j6-vankilapsykologi-narsistiset-vanhemmat
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j10
vakivaltasyyttajan-puheenvuoro
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j9
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j8
koukussa-peukkuun
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j7
pahassa-paikassa-elamani-poliisina
tunnusta-tai-kuole
vuorisen-vieraana-kenneth-kentsu-eriksson-j6
murhan-jaljet
sisalla
tattarisuon-noitapiiri

Löydä seuraava suosikkisi

jht-missio-vai-mielenrauha
niko
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
aitikirja-2
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
kaikki-elamastani
teddy
profiloija