Elämää kaikki päivät
premium
11 Huhti 2022Elämäkerrat

Elämää kaikki päivät

Kirjailija: Eeva Kilpi
Lukija: Eija Ahvo

Rakastetun runoilijan tuokiokuvia neljän vuosikymmenen varrelta

Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori?

Elämää kaikki päivät sisältää Eeva Kilven päiväkirjamerkintöjä 80-luvulta 2000-luvulle. ”On tajuttava arkikielen kauneus”, kirjailija muistuttaa itseään, ja merkitsee havaintojaan väsymättä muistiin. Hän tarkastelee sukupolvien välisiä suhteita, ikääntymistä ja aikaa, kaipuuta ja yksinäisyyttä, luovuutta ja muistamista – tärkeimpiä teemojaan rauhanaatetta ja luonnonsuojelua koskaan unohtamatta: ”Joka päivä yksi teko luonnon puolesta.”

Runoilija kohtaa pelottomasti muuttuvan maailman ja käy sen kanssa yhä uudelleen vuoropuheluun:

”Et ole yksin, et ole yksin”, laulavat linnut yön hiljaisuudessa, ja ainoastaan niiltä minä haluan ottaa tämän vakuutuksen vastaan

Eeva Kilpi (1928–2026) oli rakastettu kirjailija ja mielipidevaikuttaja, jonka tuotantoon kuuluu runoja, romaaneja, muistelmia, päiväkirjoja, esseitä ja kuunnelmia. Hänen teoksissaan nousevat esiin evakkouden jättämät arvet mutta myös lapsuusvuosien hellät muistot sekä rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan. Eeva Kilven teoksia on käännetty useille kielille.

Uusimmat Elämäkerrat

lahkojohtajan-morsian
jarkko-tamminen
keskusteluja-hyvasta-elamasta
vallan-vahtikoira
ala-kysy-lupaa
ukrainan-siepatut-lapset
vankilatarinoita-sorkasta
yrittajan-kenttaopas
madame-krista-mikkola
minna-tervamaki
hake-112-nakymaton-auttaja
tampereen-pimeat-tapaukset
kimmo-valtanen-perjantai-13-paiva
elina-karjalainen-pienella-pilvenhattaralla
olin-lahkojohtajan-seksiorja
rikospoliisi
ryostoja-ja-vankilapakoja
aurinkoinen-autokauppias
amfetamiinikokki
etulinjan-laakintamies
suomi-ylipitka-oppimaara
dubain-asuntoparoni
rikas-nainen-arkussa
kun-turvaverkko-petti
navetta
minun-amerikkani-2
tata-ei-tapahtuisi-miehelle
mutta-mina-selvisin
punainen-lasikatto
mestarietsiva-sir-arthur-conan-doyle

Löydä seuraava suosikkisi

poikaystava
jaljilla-4
nico-lingman
niko
aitikirja-2
eilisvuosi
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
kun-mikaan-ei-ole-totta
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
jaljilla-5-2