Hannah 6: Kirje
premium
17 Huhti 2023Romantiikka

Hannah 6: Kirje

Kirjailija: Laila Brenden
Lukija: Annika Poijärvi
Romantiikkaa ja draamaa 1800-luvun vuonomaisemissa Olan harha-askeleen seuraukset osoittautuvat vielä vakavammiksi kuin hän oli osannut pelätä. Miehen ollessa tunturissa metsästämässä Åshild löytää Ninalta tulleen kirjeen – ja lukee sen. Petoksen aiheuttama järkytys on niin voimakas, ettei hän kerta kaikkiaan tiedä, miten päästä siitä yli. Kun Ola palaa tunturista, Rudningenissa odottaa katkera ja lohduton Åshild. Pelastaakseen avioliittonsa Ola matkustaa Kristianiaan selvittämään välinsä Ninan kanssa. Mutta siitä tapaamisesta tuleekin hyvin erilainen kuin hän oli kuvitellut. Historiallinen, jättimäisen menestyksen Pohjoismaissa saanut kirjasarja. Norjan kauniissa vuoristossa elävä Hannah on omanarvontuntoinen ja voimakasluonteinen nainen, joka kamppailee löytääkseen elämäänsä onnen. Värikäs sukusaaga on täynnä jännitystä, rakkautta ja intohimoa. Hannah-sarja lumoaa, varsinkin ne lukijat, jotka ovat pitäneet kirjoista kuten Bridgerton tai Tuulen viemää tai kirjailijoista kuten Kaari Utrio, Laila Hirvisaari tai Jane Austen.

Uusimmat Romantiikka

kulisseja-ja-koirankujeita-23
pettureita-varo-heita
sopimus
kohtalokas-sunnuntai
kulisseja-ja-koirankujeita-22
kulisseja-ja-koirankujeita-21
kulisseja-ja-koirankujeita-20
naisten-juonia
kulisseja-ja-koirankujeita-19
kulisseja-ja-koirankujeita-18
kulisseja-ja-koirankujeita-17
prinsessan-lahja
sinun-vuorosi-tulee
kulisseja-ja-koirankujeita-16
metsastajatar-huippuvuorten-yot-14
kulisseja-ja-koirankujeita-15
katso-minua
huvijahti
norjalainen-tytar
tienristeys-2
kulisseja-ja-koirankujeita-14
lost-and-lassoed-lassottu
koti-applemoresta
maria-kohtaloni-nainen
pakkomielle-2
kulisseja-ja-koirankujeita-13
herkuleen-kahleet
yksi-hyva-asia
kulisseja-ja-koirankujeita-12
muistojen-kaupunki

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2