HIMMEE
premium
18 Heinä 2017Elämäkerrat

HIMMEE

Kirjailija: Janita Autio, Mikael Gabriel
Lukija: Mikael Gabriel

"Älä herätä mua unesta."

Vain elämää -ohjelmassa koko kansan hurmanneen Mikael Gabrielin ensimmäisen Suomen-kiertueen tunnelmat hänen omin sanoin.

Ensimmäiselle kiertueelle voi lähetä vain kerran. Ja kun lähtee, se kannattaa tehdä tyylillä, HIMMEESTI. Mikael Gabriel on ollut myynti- ja kuuntelulistojen kärjessä jo pitkään ja keikkaillut ahkerasti. Suomen-kiertuetta hän ei ollut tehnyt ennen vuotta 2017, jolloin näyttävästi toteutettu HIMMEE-kiertue alkoi täyttää saleja ja areenoja ympäri Suomen.Nyt pääset osaksi turneeta ja koet Mikael Gabrielin kanssa historiallisen kiertueen arjen ja juhlan: loppuunmyytyjen salien pauhun, kovan työn ja lepopäivät keikkojen välissä, tapaamiset fanien kanssa, konserttien jatkot sekä yön pimeinä tunteina kiertuebussissa heräävät mietteet.

Suomen suurimpiin poptähtiin lukeutuva Mikael Gabriel (s. 1990) julkaisi ensimmäisen levynsä 5 miljoonaa muuta vuonna 2009. Hänen neljäs pitkäsoittonsa Versus teki suomalaista musiikkihistoriaa vuonna 2015, kun sitä kuunneltiin yli 10 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa ennen albumin julkaisua fyysisenä äänitteenä.

Vuonna 2016 Mikael Gabriel näytteli elokuvissa Pahan kukat ja Bodom, hän osallistui Vain elämää -ohjelman viidennelle tuotantokaudelle, ja hänet palkittiin Vuoden miessolistina Emma-gaalassa. Vuonna 2017 menestys jatkuu ja Mikael Gabriel on ollut single- ja striimauslistan ykkösenä.

Uusimmat Elämäkerrat

epstein-sikamaisen-rikas
etusivun-rikokset-2
remu-henry-aaltosen-ihmeellinen-elama
kytta-ja-kynamies-k2j3
olga-temonen-aika-jonka-sain
olga-temonen-olgan-aani-aika-jonka-sain
kaiken-jalkeen-elossa
kytta-ja-kynamies-k2j2
ior-bockin-suuri-saaga
irwin-vuosi-vuodelta
viinapoliisi
avoin-vuosi
meripelastajat
aiti-ala-unohda-minua
kytta-ja-kynamies-k2j1
sanoitko-minulle-rakkaus
silmatippamurhaaja-ja-muita-myrkyllisia-naisia
silloin-emme-viela-tienneet
aitini-talossa
valehtelijoiden-kaupunki
kirurgina-aarioloissa
kuolinpesa
anssi-kela-laulut-levyt-ja-lavat
haamutarinoita
saman-katon-alla-2
kakolasta-kuubaan
audrey
jesse-markin
syyttaja-ii
vakooja-perheessa

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija