Kaksoiselämää
premium
31 Loka 2024Dekkarit

Kaksoiselämää

Kirjailija: Kari Häkämies
Lukija: Jari Nissinen
Perussuomalaisen poliitikon Kari Pajarin mieli on maassa. Surkean vaalituloksen vuoksi hän joutuu jättämään tehtävänsä sisäministerinä. Hänellä on onnekseen takataskussa eräänlainen valttikortti. Aloittaakseen paluun yhteiskunnallisiin tehtäviin Pajari sopii tapaamisen asianajaja Camilla Koronowin kanssa Helsingin Tähtitorninmäelle. Rumankolean illan tapahtumat kuitenkin riistäytyvät käsistä. Paikalle hälytetään oluella istuvat keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen.

Suomen tunnetuimmat murhatutkijat eivät osaa aavistaa, kuinka monimutkainen tapaus heillä on käsissään. Se johdattaa Söderin ja Jorosen Turkuun, josta 1990-luvun pankkikriisin myötä alkaa selvitä merkillisiä asioita. Onko kyse terrorismista, rakkaudesta, juridiikasta vai politiikan ja bisneksen valtapelistä?

Jollakin tapaa murhiin liittyy myös Kakolassa 1990-luvun lopulla istuva vanki, joka jaksaa päivästä toiseen sen voimalla, että uskoo saavansa vielä oikeutta, muodossa tai toisessa. Ja joka laulaa päiviä kuluttaakseen mielessään Juice Leskistä: "Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään. Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään..."

Uusimmat Dekkarit

julmuutesi-jaljet
haikailemattomat
murha-lochinverissa
yot-vailla-sarastusta
custom-housen-murha
norsu-tulee
polttomerkki
murhia-ja-kenkia
murha-kesayossa
jaalinnun-lento
tunkeilija
gettokingi
betoniblondi
katalonialainen-kaava
sarkyneet-enkelit
eipa-aikaakaan-niin-voi-kauhistus
toiset-20-yotonta-yota
kuiva-maa
tunnelirotta
petos-2
konnanleinikki
saapuu-luokse-syntisen
revolverisydan-2
kuhala-ja-karmea-kasarikesa
varjeltu
vehkeilya-amalfin-rannikolla
aarteista-arvokkain
norsun-vuosi
murha-retriitissa
kuoleman-kuriiri

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija