Kuun kahdet kasvot
premium
10 Huhti 2024Dekkarit

Kuun kahdet kasvot

Kirjailija: Marja Aho
Lukija: Teemu Mäkinen
Murha heittää varjonsa Päijänteen kansallispuiston talviseen maisemaan.

Lumipyry peittelee Päijänteen rannat paksuihin nietoksiin. Hanget eivät kuitenkaan vaimenna järkytystä, kun Pulkkilanharjun harvaan asutulta saarelta löytyy ruumis. Antiikkikauppiaan huvilalla viruu tuntematon mies kuoliaaksi ammuttuna. Murhan uhrin henkilöllisyydestä kertovat ainoastaan sahraminkeltainen munkinkaapu ja Buddhan kuvalla varustettu riipus.

Omintakeinen lahtelaiskomisario Simo Sund tiimeineen ryhtyy selvittämään rikosta, jonka jäljet johtavat taiteiden maailmaan ja vaiettuihin salaisuuksiin. Tiimin täydennyksenä toimivat Sundin yllättävä apulainen sekä poliisintyöstä kiinnostunut nuori nainen, joka saa poikamiehen viittaa kantavan Laihiksen näkemään itsensä uusin silmin.

Murhatutkimuksia vaikeuttaa uhrin lähipiirin vaitonaisuus. Lopulta hiljaisuuden muuri alkaa kuitenkin rakoilla ja kylmä totuus paljastua.

Marja Aho on Vääksyssä asuva kirjailija ja kuvittaja, joka on kirjoittanut komisario Simo Sundin tutkimuksista dekkareissaan "Neidonkorento" ja "Kirkonrotta". Hänen tuotantoonsa kuuluu myös useita lasten- ja nuortenkirjoja.

Uusimmat Dekkarit

hakki
enkelinkihara
kun-on-kaikki-katoava
nelja-kertaa-kosto-2
tapahtukoon-minun-tahtoni
routaan-kaadetut
joulukuun-julmat-lahjat
post-mortem-6
rosemary-housen-tapaus
tampereen-pimeat-tapaukset
tuomitut-2
kuolema-sypressin-varjossa-2
milanon-nukkemestari-2
suden-hetki-3
kosto-ikuisessa-kaupungissa-2
maaranpaa-tuntematon
villa-sibyllan-kirous-2
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
kuolema-lahettaa-viestin
pelon-labyrintti
aani-haudasta
gettoveljet
krokotiiliyo-2
aaveprikaati
karvasmantelin-maku-2
jos-katseensa-kaantaa
kolmen-kohtalokas-leikki-2
pinnan-alta-2
shanghain-ennustus
pronssiyo

Löydä seuraava suosikkisi

poikaystava
jaljilla-4
nico-lingman
niko
aitikirja-2
eilisvuosi
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
kun-mikaan-ei-ole-totta
cinnamon-falls-murha-kahvilassa