Laukaisu
premium
14 Loka 2020Jännitys

Laukaisu

Kirjailija: Tiina Raevaara
Lukija: Toni Kamula
Miksi kukaan haluaisi tuhota läheisiään, saati omia lapsiaan? Miten on mahdollista, että suojeleva rakkaus muuttuu tuhoavaksi voimaksi ja hellyys väkivallaksi? Laukaisu on kuvaus päivästä, jolloin Pauliinan ja Kerkon perhe-elämä suistui kohti tuntematonta. Päivästä, jolloin elämä pysähtyi. Perhesurma on rikoksista ehkäpä vaikeimmin ymmärrettävä teko. Tiina Raevaara kirjoittaa romaanissaan rajusta perheväkivallasta. 'Aihe on vaivannut minua kauan', Raevaara kertoo. 'Mietin, kuinka pienistä asioista ihmisen sortumisessa oikeastaan onkaan kyse. Olin pitkään sitä mieltä etten voi, enkä halua, kirjoittaa noin raskaasta aiheesta. Lopulta tarina kuitenkin suorastaan vyöryi päälleni ja kirjoitin kirjan ensimmäisen version kahdessa viikossa.' Tämä synkkä ja mieleen jäävä tarina pitää otteessaan alusta loppuun. Kirja sisältää paljon tietoa ja pohdintaa perhesurmista ja haastaa lukijan pohtimaan asiaa itse.

Uusimmat Jännitys

hakki
pimeyden-syli-2
enkelinkihara
kaaos-2
talismaani
kun-on-kaikki-katoava
nelja-kertaa-kosto-2
tapahtukoon-minun-tahtoni
dungeons-dragons-dragonlance-kronikat-syyshamaran-lohikaarmeet
kun-mikaan-ei-ole-totta
routaan-kaadetut
oudot-kuvat
joulukuun-julmat-lahjat
the-most-dangerous-games-jannitysromaani
ilmiantaja-3
post-mortem-6
rosemary-housen-tapaus
laululintu-hakissa
tampereen-pimeat-tapaukset
silppuri
talvisodan-tulessa
maaranpaa-tuntematon
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
kuolema-sypressin-varjossa-2
leskenpeili
milanon-nukkemestari-2
kosto-ikuisessa-kaupungissa-2
suden-hetki-3
villa-sibyllan-kirous-2
tuomitut-2

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2