Laupias murhamies
premium
1 Heinä True crime

Laupias murhamies

Kirjailija: Patrik Svensson
Lukija: Jukka Pitkänen

Kiitetyn tarinankertojan tutkimusmatka järkyttävään veritekoon.

”Hieman yli seitsemältä aamulla 26. helmikuuta vuonna 1942 nuori nainen juoksi pitkin lumista hiekkatietä Rosenhällin tilalla. Hänen tukkansa oli yön jäljiltä pörrössä, ja yllään hänellä oli vain ohut yöpaita. Ei puseroa eikä takkia, ei kenkiä jaloissa.”

Sotatalvi 1942 on kylmin miesmuistiin. Rosenhällin tilalla Skånessa maatyöläinen Elof Nilsson, hänen vaimonsa Matilda ja heidän suuri lapsikatraansa yrittävät selviytyä päivästä toiseen. He ovat tilattomia muonamiehiä, jotka ovat asettuneet aloilleen raskaiden ja puutteen täyttämien vuosien jälkeen. Tänä talvena heidän riesanaan on kuitenkin muutakin kuin kylmyys. Jotain vakavampaa on asettunut muutoin niin lempeän ja pidetyn Elofin sisimpään. Huoli ja rintaa puristava, yhä tihenevä synkkyys, joka ajaa hänet tuona helmikuisena aamuna järkyttävään tekoon.

Paljon myöhemmin Patrik Svensson kuulee osan tapauksesta kertovasta tarinasta, ja hän päättää selvittää, mitä Elofin tarinan taakse oikein kätkeytyy. Laupias murhamies on paitsi yksityiskohtainen selonteko eräästä järkyttävästä ihmiskohtalosta myös kuvaus ihmisryhmästä, joka tiesi paikkansa liiankin hyvin ja ymmärsi sen olevan ennalta määrätty ja ikuinen.

Patrik Svensson (s. 1972) asuu Malmössa. Hänen esikoisteoksensa Ankeriaan testamentti käännösoikeudet on myyty yli kolmeenkymmeneen maahan, ja se on saanut kiitosta sekä ruotsalaisessa että kansainvälisessä lehdistössä.  Vuonna 2019 teos voitti Ruotsissa tietokirjallisuuden August-palkinnon. Yhdysvalloissa Publishers Weekly valitsi Ankeriaan testamentin yhdeksi vuoden 2020 parhaista kirjoista, ja se on ollut ehdolla myös Good Reads Choice Award 2020 -palkinnon sekä Carnegie Medal of Excellence 2021 -palkinnon saajaksi. Vuonna 2022 ilmestynyt Meren kutsu on niin ikään saanut kriitikoilta ja lukijoilta kiitosta. Vuonna 2023 Svenssonille myönnettiin Harry Martinson -seuran stipendi, jonka perusteena oli ”hänen halunsa tarkastella luontoa lapsen ihmettelevän katseen lävitse Harry Martinsonin hengessä”.

Uusimmat True crime

tanskan-tiger-king
kytta-ja-kynamies-k2j6
jeffrey-epstein-paattymaton-tarina
kytta-ja-kynamies-k2j5
pohjois-korean-kannibaali
kytta-ja-kynamies-k2j4
25-maailman-oudointa-rikosta
etusivun-rikokset-2
epstein-sikamaisen-rikas
kytta-ja-kynamies-k2j3
kytta-ja-kynamies-k2j2
viinapoliisi
aiti-ala-unohda-minua
kytta-ja-kynamies-k2j1
silmatippamurhaaja-ja-muita-myrkyllisia-naisia
valehtelijoiden-kaupunki
kuolinpesa
kakolasta-kuubaan
helvetin-portit
syyttaja-ii
suomen-murhaajanaiset
hiljaiset-todistajat
tahtaimessa-ghislaine
kiven-sisalla-k1
6-hirsipuun-pitka-varjo
5-hirsipuun-pitka-varjo
rantakadun-vaiettu-synti
gangsteri-ja-kytta
31-tunnin-ihmisjahti-helsingissa
talviyon-kutsumaton-vieras

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija