Manserock jäi soimaan
premium
21 Syys 2022Tietokirjallisuus

Manserock jäi soimaan

Kirjailija: Jari Korkki
Lukija: Jarkko Pajunen

Pakollinen oppimäärä jokaiselle suomirokin ystävälle.

Se on kiukun patinoimaa, reteetä ja roimaa, kirjoitti Juice Leskinen kappaleessaan Manserock. Jari Korkin Manserock jäi soimaan herättää henkiin aikakauden, joka ei tunne kännyköitä tai pankkikortteja, mutta suorastaan huutaa päästä keikkailemaan.

Käsitteen tuntevat kaikki, mutta kuka keksi manserockin? Mitä Tampereella tapahtui ennen Marilyniä? Ja miksi Tampereesta tuli suomirokin pääkaupunki viimeistään 1980-luvulla, vaikka kaikki aikalaiset eivät edes halunneet tunnustautua manserokkareiksi. Jälkikäteen on toki helppo myöntää, ettei siitä eroonkaan pääse. Manserock jäi soimaan.

Miten syntyivät Soundi, Epe’s, Poko ja Rockadillo? Miten Tampereen ylioppilastalosta tuli kaiken keskipiste, jossa tapasivat niin musiikin, elokuvan, sarjakuvan kuin jalkahöntsynkin ystävät? Miten paikallisradiot ja Tullikamari muokkasivat manserockia? Millaiseen rooliin nousivat vahvat naiset, entä nuoret vihaiset miehet?

Jari Korkki on Tampereella syntynyt ja kasvanut toimittaja ja tietokirjailija, joka on politiikan lisäksi erikoistunut historiaan. Musiikista hän on aiemmin kirjoittanut teoksen Manserock jäi soimaan (Docendo 2022).

Uusimmat Tietokirjallisuus

toivo-2
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j4
kohtalokas-sunnuntai
menneisyyden-suurimmat-mysteerit
tienristeys-2
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j3
peritty
kytta-ja-kynamies-k2j8
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j2
testamenttini
kiristajat-ja-uhrit
kaappari-lamminparras
tuhottu-lapsuus
miehenkuva-kalle-paatalon-perinto
kytta-ja-kynamies-k2j7
laupias-murhamies
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j1
ystavyys-ja-kaipaus
tanskan-tiger-king
kytta-ja-kynamies-k2j6
petos-3
tunkeilija
kytta-ja-kynamies-k2j5
sydansuruja-3
kytta-ja-kynamies-k2j4
25-maailman-oudointa-rikosta
etusivun-rikokset-2
remu-henry-aaltosen-ihmeellinen-elama
valheiden-sota
jaan-valta-vaihtuu

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2