Meiju
premium
23 Elo 2023Elämäkerrat

Meiju

Kirjailija: Mari Koppinen
Lukija: Meiju Suvas, Karoliina Kudjoi

Riemastuttava, koskettava elämäkerta.

Lämmin, rempseä ja kipeäkin tositarina siitä, kuinka helsinkiläisestä musiikkia rakastavasta nuoresta tuli koko kansan rakastama iskelmätähti. Mitä jos esiintyminen on jotain, josta ei voi saada kyllikseen? Nuori Meiju Suvas astui yleisön eteen Suosikki-lehden järjestämässä kilpailussa 1980-luvun alussa, eikä paluuta enää ollut. Sydämessä myrskysi.

Meiju on kertomus siitä, kuinka musiikki ja keikkaelämä veivät mukanaan turvattua lapsuutta Pohjois-Helsingin Tapanilassa eläneen tytön. Kilpailulavalla koetun ”sähköiskun” jälkeen kaikki oli toisin. Opinnot kauppaopistossa sekä työt toimistossa ja Frederikin taustalaulajana saivat jäädä, kun ensi hitti valloitti Suomen ja Meiju sai haaveidensa ammatin. Yhtäkkiä Meiju Suvaksesta oli tullut Suomen suosituin laulaja ja diskoiskelmän moderni tulkki, jonka hittien (Tahdon sinut, Oot paha, Tää onnea on) konesoundit muuttivat suomalaista iskelmää peruuttamattomasti. Eikä 1990-luvun musiikista voisi puhua ilman jättihittiä Pure mua, joka nosti Meijun takaisin pinnalle. Musiikkihistorian ohella teos on tarina suurista pettymyksistä, rakkaudesta, äitiydestä, sitkeydestä, elämänilosta sekä urasta, joka on jatkunut menestyksekkäänä jo yli 40 vuotta.

Mari Koppinen on helsinkiläinen musiikkiin erikoistunut toimittaja. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjat Minä olen Anna Puu (WSOY) sekä Jari Sillanpää: Paljaana (Tammi).

Uusimmat Elämäkerrat

vallan-vahtikoira
ala-kysy-lupaa
ukrainan-siepatut-lapset
vankilatarinoita-sorkasta
madame-krista-mikkola
yrittajan-kenttaopas
minna-tervamaki
hake-112-nakymaton-auttaja
tampereen-pimeat-tapaukset
kimmo-valtanen-perjantai-13-paiva
olin-lahkojohtajan-seksiorja
rikospoliisi
elina-karjalainen-pienella-pilvenhattaralla
ryostoja-ja-vankilapakoja
aurinkoinen-autokauppias
amfetamiinikokki
etulinjan-laakintamies
suomi-ylipitka-oppimaara
dubain-asuntoparoni
rikas-nainen-arkussa
navetta
kun-turvaverkko-petti
tata-ei-tapahtuisi-miehelle
minun-amerikkani-2
punainen-lasikatto
mutta-mina-selvisin
gazan-naiset
aiti-on-koukussa
mestarietsiva-sir-arthur-conan-doyle
raitahameessa

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2