Musta huone
premium
20 Huhti Kaunokirjallisuus

Musta huone

Kirjailija: Silene Lehto
Lukija: Hannamaija Nikander

"Kevät saapuu juuri kun ajattelen, että en jaksa enää."

Pohdiskeleva ja satuttavan kaunis pienoisromaani lapsen vakavasta sairastumisesta, äidin kuolemasta ja

kaikesta siitä pimeästä johon vanhempi sukeltaa pahimpien pelkojen käydessä toteen.

Minäkertoja menettää äitinsä ja vain vuotta myöhemmin hänen poikansa sairastuu samaan

tautiin. Yön pimeinä tunteina, lapsen sairaalavuoteen äärellä valvoessa on aikaa muistaa ja ajatella,

löytää vertaisia kärsimyksen mysteerin äärellä, kirjallisuudesta, musiikista, elokuvista.

”Elokuvassa näytetään vanhoja valokuvia Michael Graversenista lapsena, 1980-luvun syöpäosaston

sängyllä, lyhyt filminpätkä, jossa hän juoksee koiran kanssa. Hän näyttää hätkähdyttävästi

lapseltani, kalju pää, kortisonin samalla tavalla turvottamat kasvot, samanlainen tapa liikkua ja

juosta, kömpelösti, kun keho lakkaa olemasta oma, se on sairauden valtaama. On kuin kaikki

syöpälapset olisivat jotenkin samaa lajia, kuin he hetkeksi muuttuisivat joksikin toisiksi.”

Silene Lehto on Helsingissä asuva kirjailija. Hänen kolmas runoteoksensa Kultapoika, kuplapoika oli ehdolla Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi 2019. Musta huone on Lehdon neljäs teos ja ensimmäinen romaani.

Uusimmat Kaunokirjallisuus

lahdon-hetki
valo-valtameren-ylla
pappilan-piika
vakivallan-saari
rei-shimura-menetysten-rannikolla
elamanpuu
kahden-kuningattaren-sota
kadoksissa-2
yksin-marsissa
syteen-tai-saveen
joulunaika
taydellinen-osuma
ala-mene-mereen
phantasma
sydanveri
muistoksi-kaynnistasi
tilinpaatos
teeta-ja-teraaseita
kuolema-kay-kylassa
synkea-juhannus
suolavedet
viimeiset-todistajat
simo
valkomaa
ohukaisia
kahdesti-kielletty-rakkaus
tavaratalon-rohkeat-naiset
tuhon-ystavat
apara
unelmien-talo-jylhasalmelta

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija