Nimi jolla kutsutaan öisin
premium
10 Kesä 2019Kaunokirjallisuus

Nimi jolla kutsutaan öisin

Kirjailija: Emma Kantanen
Lukija: Mirjami Heikkinen
Emma Kantasen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisteos kurkistaa kiinalaiseen pelimaailmaan ja kätkettyihin alakulttuureihin. Angry Birds -hahmoja piirtänyt nuori nainen aloittaa työt kiinalaisessa pelifirmassa ja törmää kielimuuriin ja kiinalaisen työyhteisön hierarkioihin. Puhelimen automaattikääntäjän avulla kommunikoidessa väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. Yksinäisyyden tunne alkaa helpottaa vasta, kun naisten salaperäinen lala-ryhmä tarvitsee apua julisteiden suunnittelussa. Lalojen öinen alakulttuuri on vapauttava yhteisö, mutta sillä on myös pimeä puolensa. Nimi jolla kutsutaan öisin on vahva, omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisromaani. Sen tarkkanäköiset ja lakonisen huumorin siivittämät oivallukset piirtävät hurjalla tavalla esiin kulttuurien ja ihmissuhteiden valta-asetelmia

Uusimmat Kaunokirjallisuus

kulisseja-ja-koirankujeita-23
pettureita-varo-heita
kohtalokas-sunnuntai
aaveasema
varsovan-enkeli
yksi-tappava-syrjahyppy-2
sopimus
toinen-toista-pahempi-2
kulisseja-ja-koirankujeita-22
kulisseja-ja-koirankujeita-21
italialainen-sommitelma
kulisseja-ja-koirankujeita-20
laululintu
siihen-loppui-satumaa
naisten-juonia
kulisseja-ja-koirankujeita-19
kulisseja-ja-koirankujeita-18
koodinimi-volk
polttarit
kulisseja-ja-koirankujeita-17
keltainen
umpikuja-2
kulisseja-ja-koirankujeita-16
varjosusi
syva-valhe
sinun-vuorosi-tulee
prinsessan-lahja
olkitytto-ja-susinarttu
metsastajatar-huippuvuorten-yot-14
shivan-silma

Löydä seuraava suosikkisi

tinna
petetty-2
profiloija
kaikki-elamastani
teddy
poikaystava
jaljilla-4
mita-kuolleet-kertovat
woltin-tarina
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
niko
aitikirja-2