Peilikuva
premium
2 Joulu 2024Romantiikka

Peilikuva

Kirjailija: Danielle Steel
Lukija: Inkeri Wallenius

Samanlaiset kasvot, vastakohtaiset sielut.

Romantiikan suurmestari Danielle Steel loistaa ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa historiallisessa romaanissa, josta ei puutu dramaattisia juonenkäänteitä.

Vuosi on 1914, ja rikkaat, kauniit kaksoset Victoria ja Olivia ovat juuri täyttäneet 21 vuotta. Ulkoisesti he ovat toistensa peilikuvia, mutta siinä missä Olivia on rauhallinen ja sovinnainen, on Victoria kapinallinen suffragetti. Toinen heistä päätyy emännöimään ylellistä kotia New Yorkissa, toinen matkaa sodan repimään Ranskaan, eikä mikään voi enää olla ennallaan.

Danielle Steel on yksi maailman suosituimpia kirjailijoita, jonka romaaneja on myyty jo yli miljardi kappaletta. Monet Steelin teoksista ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi, ja lukijoiden ylistämään tuotantoon lukeutuvat muun muassa romaanit Kuin satua ja Päivien loppuun saakka. Steel asuu vuoroin San Franciscossa ja Pariisissa. Kirjailijanuransa ohessa hän on perustanut kaksi hyväntekeväisyysjärjestöä mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevien ja kodittomien hyväksi.

Uusimmat Romantiikka

kulisseja-ja-koirankujeita-4
kulisseja-ja-koirankujeita-3
vuoroveden-aikaan
kulisseja-ja-koirankujeita-2
rakkauden-koeaika
kulisseja-ja-koirankujeita-1
tunturisaaga-4-risteyksessa
ystavyys-ja-kaipaus
herttakuningatar
aurinkoa-ja-apilankukkia
valehtelija-2
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
toivon-siivet
seitseman-sormusta
ajan-halki-hyraileva-tytto
rakkautta-romuautossa
kesan-kultaiset-paivat
charlien-kosto
jaatynyt-sydan-hamaran-laulu-6
petos-3
salainen-polku
puutarhasalaisuuksia
ikiliekin-hehku
epailyksia-2
rakastunut-diana
salatut-synnit
elama-kaukana-kaikesta
villina-viety
alchemised-piinattu
sydansuruja-3

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija