Pro Patronen
premium
22 Maalis 2022Feelgood

Pro Patronen

Kirjailija: Matti Patronen
Lukija: Matti Patronen

Puolen vuosisadan ennen julkaisemattomat ajatukset nyt vihdoin yksissä kansissa.

Koomikon toisessa pakinakokoelmassa näkyy vuosien tuoma viisaus - on sitten kyse koristetyynyistä, nopeusvalvontakameroista tai sienien ryöppäämisestä. Tätä kirjaa ei kuitenkaan tarvitse lukea puku päällä, vaikka se tunnelmaa varmasti nostattaisikin. - Myös jakkupuku sopii lukemiseen, Patronen vinkkaa.

Kauan odotetussa kirjassa jatketaan pohdintoja elämän pienistä kummallisuuksista. Helppolukuista ja hauskaa kirjaa voi lukea itselleen mieluisissa asennoissa. Kun kirjailijalla itsellään tulee puoli vuosisataa täyteen, se antaa perspektiiviä pohtia asioita juuri niin kuin vain Matti voi pohtia.

"Olen aika hyvä ennustaja. Teen jonkun verran hääkeikkoja ja sanon aina hääparille, että tuo teidän liitto ei tule kestämään. Lähes kaikki ovatkin eronneet."

"Lasten itku ei ole enää niin ärsyttävää kuin se oli joskus aikaisemmin. Päinvastoin. Nyt kun joku lapsi alkaa huutaa samassa junavaunussa niin siitähän tulee vaan hyvälle tuulelle. Minua jopa katsotaan usein pahasti, kun nauran vahingoniloisen oloisesti vanhemmille, jotka koettavat tuskissaan pärjätä pienokaistensa kanssa."

"Pihlajanmarja. Siinä vasta on hyvä marja. Paras kaikista. Ainut marja, mitä voi vain ihailla ilman, että tulee huono omatunto. Niillä ei tee mitään. Siksi niitä on niin mukava katsoa syksyllä."

Matti Patronen (s. 1972) on stand up -koomikko, joka harrastaa sauvakävelyä ja muita ikäiselleen sopivia aktiviteetteja eikä suunnittele matkaa Kuuhun. Hänen esikoisteoksensa on Mr. Finlandia -ehdokas (Docendo 2020).

Uusimmat Feelgood

kulisseja-ja-koirankujeita-4
28-kesaa
kulisseja-ja-koirankujeita-3
rakkauden-koeaika
vuoroveden-aikaan
kulisseja-ja-koirankujeita-2
tama-kesa-on-meidan
kulisseja-ja-koirankujeita-1
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j1
aurinkoa-ja-apilankukkia
herttakuningatar
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
ajan-halki-hyraileva-tytto
puutarhasalaisuuksia
savelia-kesaillassa
25-maailman-oudointa-rikosta
aitien-talo
daalioita-ja-sipulinvarsia
tervetuloa-kuppikakkukahvilaan
metsan-syli
paperikauppiaan-haaveet
kuhala-ja-karmea-kasarikesa
jotain-virheistani
jotain-omaa
ajatusremontti
sutta-ja-sekundaa-kettukoskella
kesakamppikset
merta-edemmas
ela-ja-anna-loisten-kuolla
maailmanlopun-murha

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija