Ruokaseksiä - eroottinen novelli
premium
5 Huhti 2024Erotiikka

Ruokaseksiä - eroottinen novelli

Kirjailija: Vanessa Salt
Lukija: Kaisa Koskinen
Kun Elias astuu sisään asuntoon, Alba ottaa hänet innokkaasti vastaan. Heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan ruokakaupassa on kulunut vain kolme päivää, ja kaikki tuntuu uudelta ja kutkuttavalta. Keittiöstä levittäytyy kotoisa tuoksu - Alba on leiponut. Tarjolla on sekä makeita että suolaisia piirakoita, vaniljakastiketta, erilaisia marjoja sekä suuri vesimeloni, jonka keskelle on kaiverrettu reikä. Eliaksen mielestä kaikki näyttää herkulliselta. Käy kuitenkin ilmi, että herkut eivät ole siinä vain syötäväksi; ne on ajateltu nautittavaksi useammalla tavalla. Elias on alkuun epäileväinen, mutta oleminen Alban lähellä taas saa hänen kehonsa heräämään, ja pian Alban innokkuus on tarttunut häneenkin.

"Ruokaseksiä" on erillinen jatko-osa novellille "Kiellettyjä paikkoja: Kassanhoitaja"

Vanessa Salt on nimimerkki, jonka takana on jossain Keski-Ruotsissa asuva kirjailijapariskunta. Vanessa hakee innoitusta tarinoihinsa monilla matkoillaan maailmalla, missä kuumat, eksoottiset paikat ruokkivat hänen eroottisia fantasioitaan. Hän kirjoittaa kevyesti ja huumorilla intohimosta, joka voi iskeä, kun sitä vähiten odottaa.

Uusimmat Erotiikka

villi-tunne
koukussa-2
heated-rivalry-kuuma-matsi
rakkaus-3
kings-of-sin-kateus
kuin-unta
au-pair-peli
game-changer-kaanteentekija
kirjakauppa-cinnamon-bun
marius-2
sopimus
lost-and-lassoed-lassottu
tulikivi-2
rahaa-ja-roskaa
rakastunut-diana
villina-viety
salatut-synnit
poniajelua-aikuisille-tusina-tuhmia-tarinoita
alchemised-piinattu
mindfck-3-tulipunainen-enkeli
voimaton
mindfck-2-sivuraiteella
mindfck-1-riski
viikate-varpunen
swift-and-saddled-villikko
valot-pois
kuuma-jarjeton-rakkaus
kings-of-sin-laiskuus
polte-2
sydameton

Löydä seuraava suosikkisi

jaljilla-5-2
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
eilisvuosi
maailman-onnellisin-tytto
niko
kun-mikaan-ei-ole-totta
jaahyvaiset-demokratialle
poikaystava
aitikirja-2
jaljilla-4