Saiturin Joulu
premium
15 Elo 2018Klassikot

Saiturin Joulu

Kirjailija: Charles Dickens
Lukija: Mia Renwall
Tämä Charles Dickensin klassikko on ollut erottamaton osa brittiläistä jouluperinnettä jo 150 vuoden ajan. Kertomus on oikeastaan kummitustarina, mutta positiivisessa mielessä: haamut saapuvat antamaan opetuksen sydämettömälle kitupiikille ja rahanlainaajalle Ebenezer Scroogelle.

On jouluaatto, kun Scrooge saa vierailijan edesmenneen liikekumppaninsa Jacob Marleyn kärsivästä haamusta sekä kolmesta hengestä, jotka edustavat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jouluja. Näin alkaa oppitunti anteliaisuudesta ja inhimillisyydestä, jotka kuuluvat joulun todelliseen henkeen.

Charles Dickens oli yksi viktoriaanisen aikakauden suurimmista kirjailijoista, joka osasi huomioida myös teollistumisen heikoimmat osapuolet - erityisesti lapset. Saiturin joulun hän kirjoitti vuonna 1843 vierailtuaan Lontoon aliravittujen ja lukutaidottomien katulapsien koulussa. Samanaikaisesti teos peilaa kirjailijan omia joulumuistoja ja esittelee tuon ajan uusia jouluperinteitä joulukuusen muodossa.

Kirjallisuuden alalla kertomus on ollut tärkeänä osana muovaamassa sitä, minkä nykypäivänä yhdistämme jouluun: yhdessäolon perheen kanssa, joululeikit, jouluruoan ja -juoman, anteliaisuuden sekä lahjat.

Viimeiset 20 vuotta elämästään vuoteen 1870 saakka Dickens nautti suurta suosiota matkustellen ympäriinsä lukemassa kertomuksiaan ääneen. Tämän jälkeen Saiturin joulu on tullut useita kertoja filmatisoiduksi esimerkiksi piirroselokuvana, minkä lisäksi se on toteutettu näytelmänä, musikaalina, balettina - ja jopa oopperana.

Uusimmat Klassikot

lahdin-istanbuliin
yksinaisen-miehen-juna
kirsikoiden-aika
summer-karlsson-2
elysee-montmartre-1
pikku-naisia
seina
jouluvallankumous
sattumia
appelsiininsiemen
kuulotorvi
humiseva-harju-2
tanssi-yli-hautojen
syrjastakatsojan-tarina
rakkaus-vainoaikaan
kaarina-maununtytar
psmith-ratkaisee
holmolaiset
saiturin-joulu-2
kotiopettajattaren-romaani
robinson-crusoe-3
maan-ympari-80-paivassa
kotiopettajattaren-romaani-2
kolme-muskettisoturia-2
baskervillen-koira-2
kalevala-2
peter-pan
taikavuori
kootut-kertomukset
mrs-dalloway

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija