Sovelias liitto
premium
31 Maalis 2023Elämäkerrat

Sovelias liitto

Kirjailija: Maria Vainio-Kurtakko
Lukija: Jenni Sainio
Vapaaherratar Ellan de la Chapellen ja taiteilija Albert Edelfeltin avioliitto solmittiin aikana, jolloin uudet aatteet horjuttivat perinteisiä arvoasetelmia. Sukupuoliroolit, säädyllisyys ja naisten oikeus toteuttaa itseään tulivat keskustelun aiheiksi. Avioliitonkin merkitys oli muuttumassa taloudellisesta järjestelystä myös tunteen asiaksi. Ellan ja Albert olivat tietoisia sukuperinnön velvoitteista, mutta myös avoimia uusille ajatuksille. Heidän avioliittonsa vaikutti täyttävän ajan ristiriitaiset vaatimukset, mutta julkisivun takana se natisi liitoksissaan. Yhteiselossa oli iloa ja ystävyyttä, mutta myös ristiriitoja ja huolia. Modernin naisen pyrkimyksiä ja taiteilijan värikästä elämää oli vaikea sovittaa yhteen. Säädynmukaisen elämän ylläpito söi taloudellisia resursseja ja ympäröivä yhteisö asetti omat vaatimuksensa.

Sovelias liitto on runsaasti kuvitettu, eloisa kertomus Euroopan metropoleissa ja helsinkiläisissä seurapiireissä liikkuvan parin elämästä sekä monisyinen kuva 1800-luvun lopun yhteiskunnasta.

Uusimmat Elämäkerrat

lahkojohtajan-morsian
jarkko-tamminen
keskusteluja-hyvasta-elamasta
vallan-vahtikoira
ala-kysy-lupaa
ukrainan-siepatut-lapset
vankilatarinoita-sorkasta
yrittajan-kenttaopas
madame-krista-mikkola
minna-tervamaki
hake-112-nakymaton-auttaja
tampereen-pimeat-tapaukset
kimmo-valtanen-perjantai-13-paiva
elina-karjalainen-pienella-pilvenhattaralla
olin-lahkojohtajan-seksiorja
rikospoliisi
ryostoja-ja-vankilapakoja
aurinkoinen-autokauppias
amfetamiinikokki
etulinjan-laakintamies
suomi-ylipitka-oppimaara
dubain-asuntoparoni
rikas-nainen-arkussa
kun-turvaverkko-petti
navetta
minun-amerikkani-2
tata-ei-tapahtuisi-miehelle
mutta-mina-selvisin
punainen-lasikatto
mestarietsiva-sir-arthur-conan-doyle

Löydä seuraava suosikkisi

jaljilla-5-2
vendi
vankilatarinoita-sorkasta
eilisvuosi
cinnamon-falls-murha-kahvilassa
niko
kun-mikaan-ei-ole-totta
nico-lingman
poikaystava
aitikirja-2
jaljilla-4