Yhdeksän karaatin unelmat
premium
11 Syys 2025Feelgood

Yhdeksän karaatin unelmat

Kirjailija: Eeva Eloranta
Lukija: Johanna Valle

Timantit ovat ikuisia – vai ovatko?

Onko kaikki mennyttä ja rakkauskin katkolla vai näkyykö tähteydestä haaveilevan Ennin taivaanrannassa toivoa herättävä valonpilkahdus?

Tähtiartistin urasta haaveilevalle Ennille avautuu huikea mahdollisuus päästä maineikkaaseen ja arvostettuun levy-yhtiöön. Uralleen kiihkeästi nostetta kaipaava nuori nainen ei epäröi hetkeäkään tilaisuuteen tarttumista.

Lounaalla käydessään Enni kadottaa poikaystävältään Robbelta saamansa timanttisormuksen, ja sen löytää Santtu, joka on aivan toista maata kuin Robbe.

Kun Ennin lähipiiri eksyy lain nurjalle puolelle, uhkaa hänen nousukiitonsa katketa alkuunsa. Hän löytää itsensä keskeltä median ryöpytystä ja someskandaalia. Purkaako levy-yhtiö Ennin sopimuksen, ja onko rakkauskin katkolla?

Eeva Eloranta on tehnyt pitkän uran suomalaisessa teatterimaailmassa. Hän on tullut tutuksi tv:stä ja elokuvista, viimeisimpänä Mirjan roolista Tuukka Temosen elokuvassa Meduusalla ei ole sydäntä. Hänet on palkittu kahdesti sekä elokuva­alan valtionpalkinnolla että Jussi­patsaalla. Mistä löytäisin uskollisen sydämen oli Eeva Elorannan esikoisromaani, ja Yhdeksän karaatin unelmat on hänen uutukaisensa.

Uusimmat Feelgood

28-kesaa
kulisseja-ja-koirankujeita-3
vuoroveden-aikaan
tama-kesa-on-meidan
rakkauden-koeaika
kulisseja-ja-koirankujeita-2
kaunokirjallisuuden-karvakuonot-k12j1
kulisseja-ja-koirankujeita-1
herttakuningatar
aurinkoa-ja-apilankukkia
riley-thorn-ja-tuhon-tuulahdus
ajan-halki-hyraileva-tytto
puutarhasalaisuuksia
savelia-kesaillassa
aitien-talo
25-maailman-oudointa-rikosta
daalioita-ja-sipulinvarsia
tervetuloa-kuppikakkukahvilaan
metsan-syli
paperikauppiaan-haaveet
kuhala-ja-karmea-kasarikesa
jotain-virheistani
jotain-omaa
kesakamppikset
ajatusremontti
sutta-ja-sekundaa-kettukoskella
merta-edemmas
ela-ja-anna-loisten-kuolla
maailmanlopun-murha
sarkynyt-sydan-voittaa

Löydä seuraava suosikkisi

aitikirja-2
niko
jht-missio-vai-mielenrauha
toivo-on-tekoja
jaljilla-4
tinna
poikaystava
petetty-2
woltin-tarina
mita-kuolleet-kertovat
kaikki-elamastani
teddy
profiloija