Toimittaja tutki muistisairaan äitinsä lääkelistaa - alkoi valjeta, että iäkkäitä lääkitään yhä liikaa
SK:n parhaat10 Heinä 2024

Toimittaja tutki muistisairaan äitinsä lääkelistaa - alkoi valjeta, että iäkkäitä lääkitään yhä liikaa

Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Huhtikuussa 2022 avasin äidin laskun apteekista. Laskut oli käännetty minulle, koska äiti asui ympärivuorokautisessa hoivakodissa Tampereella. Olin siirtänyt ne suoraveloitukseen ja myönnän, että pitkät lääkelaskut olivat jääneet lukematta.
Paitsi nyt. Silmään pisti risperidoni laskun toisella sivulla.
Tiesin, että risperidoni on psykoosilääke, mutta eihän äiti sairastanut psykoosia. Terveyskirjaston sivuilta luin, että risperidoni on ainoa psyykenlääke, jota voidaan käyttää "erityistapauksissa lyhyitä aikoja aggressioiden ja psykoottisten oireiden lievittämiseen Alzheimerin tautia sairastavilla".
Äiti sairasti Alzheimerin tautia ja osteoporoosia.
Kaivoin esiin hänen paperinsa. Risperidonia hän oli syönyt kauan, ainakin kuusi vuotta.
Tutkin apteekin laskua tarkemmin. Äiti sai melatoniinia nukahtamiseen. Laastarina voimakasta kipulääkettä buprenorfiinia, jonka haittavaikutuksena on esimerkiksi ummetus, ja ummetukseen makrogolia. Asetyylisalisyylihappoa, joka on tulehduskipulääke, ja lansopratsolia, jolla ehkäistään tulehduskipulääkkeen aiheuttamaa mahahaavaa.
Ja niin edelleen. Yksin maaliskuussa 82-vuotiaalle äidilleni oli ostettu toistakymmentä lääkettä. Siis muistisairauteen? Vaikutti myös siltä, että lääkkeiden haittoja lääkittiin toisilla lääkkeillä.
Ikääntyminen lisää lääkitystä. Vanhat sairaudet äityvät ja uusia diagnosoidaan, ja niitä hoidetaan jopa usealla lääkkeellä. Näin on päästy siihen, että joka viides yli 75-vuotias käyttää yli kymmentä lääkettä, mitä kutsutaan merkittäväksi monilääkitykseksi.
Mukana on usein psyykenlääke. Laitoksissa kahdella kolmesta ja kotona asuvista joka kolmannella, Hanna-Maria Roitto sanoo. Hän on geriatrian erikoislääkäri, jonka erikoisalaa ovat muistisairaudet.
Eniten kuluu uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, sitten mieliala- ja psykoosilääkkeitä.
Hoivalaitosten asukkaista yhdeksällä kymmenestä on muistisairaus, mikä vain lisää entisestään psyykenlääkkeiden käyttöä. Mutta miksi?
Selitys löytynee muistisairauksien neuropsykiatrisista eli käytösoireista, joita yritetään taltuttaa "mieltä tasoittavilla" lääkkeillä. Lähes jokaisella muistisairaalla on jossain vaiheessa käytösoireita, kuten vaeltelua, huutelua, ärsyyntymistä, apatiaa, masennusoireita, tarpeetonta riisumista tai tavaroiden kätkemistä.
Niihin edes risperidoni ei auta.
Käypä hoito -suosituksen mukaan muistisairauden ensisijainen lääkehoito on muistisairauslääke ja käytösoireissa lääkkeettömät keinot. Niitä ovat esimerkiksi psyko- ja muisteluterapia, liikunta ja hyvä perushoito, jossa hoitajalla on aikaa jutustella tai viedä ulos.
Tai musiikin kuuntelu, Roitto sanoo. Hän ottaa esimerkiksi dokumenttielokuvan Alive Inside, jossa muistisairaat heräävät eloon, kun kuulevat lempimusiikkiaan.
Tärkeintä on, että tekemistä ja virikkeitä riittää, jolloin myös nukuttaa ilman lääkkeitä.
Eihän siitä mitään tulisi, jos luomuna hoidettaisiin, äidin hoitaja totesi kerran. Sanat kuvastavat iäkkäiden hoitokulttuuria, joka on vahvasti lääkekeskeinen.
Se näkyy. Alzheimerin tautia sairastavista joka kolmas käyttää bentsodiatsepiineja ja niiden kaltaisia rauhoittavia lääkkeitä, useampi kuin joka neljäs masennuslääkettä ja joka kolmas psykoosilääkettä, geriatrisen lääkehoidon professori Sirpa Hartikainen ja lääke-epidemiologian dosentti Heidi Taipale kirjoittivat vuonna 2017 Duodecim-lehdessä.
Psyykenlääkkeitä tulisi käyttää vain hankalimpiin psykoosin ja aggression oireisiin, joihin voi liittyä itsen tai toisten vahingoittamista. Niitä risperidoni voi vähentää, kansainvälisen tutkijaverkoston Cochrane-katsauksessa todetaan.
Muuten psykoosilääkkeiden teho muistisairauden hoidossa on vaatimaton.
Cochrane-katsauksessa todetaan edelleen, että myös masennuslääkkeiden hyöty muistisairaille on sangen vähäinen. Uni- ja rauhoittavien lääkkeiden tehosta ei ole edes tutkimusnäyttöä, Hanna-Maria Roitto kirjoitti vuonna 2021 Duodecim-lehdessä.
Haittoja kyllä löytyy. Esimerkiksi n...

Jaksot(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Loka 202522min

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta j...

17 Syys 202516min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Syys 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Elo 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Heinä 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Heinä 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Heinä 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Heinä 202517min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
linda-maria
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-sanna-ukkola-show-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst
rss-kaikki-uusiksi
rss-skn-parhaat