Valtaa käyttäviä saa pilkata rajustikin, se ehkäisee osaltaan vallan väärinkäyttöä, sanoo verkkoväkivaltaan perehtynyt ttutkija
SK:n parhaat12 Helmi 2025

Valtaa käyttäviä saa pilkata rajustikin, se ehkäisee osaltaan vallan väärinkäyttöä, sanoo verkkoväkivaltaan perehtynyt ttutkija

Severi Hämärin mielestä maalittaminen pitäisi kriminalisoida.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
"Saunan takana on tilaa."
Niin Severi Hämäri muistaa viimeiset sanat uhkausviestistä, jonka hän sai vuosituhannen alussa Helsingin yliopiston julkisella sähköpostilistalla.
Siinä vaiheessa Hämäri oli käynyt alati kiihtyvää väittelyä uhkauksen esittäjän kanssa jo useamman päivän ajan. Uhkailija ilmoitti, että Hämärin on nyt syytä varoa nahkojaan.
Hämäri oli tottunut siihen, että 1980-luvun sähköisillä keskustelupalstoilla ja myöhemmin yliopiston sähköpostilistoilla tuli riitoja.
"Aggression kohtaaminen virittää minussa usein stressitilan, ja saatan jäädä inttämään vähän liiankin innokkaasti."
Nettiriitojen seurauksena Hämäri huomasi väsyvänsä rajusti. Ennen pitkää ylivire vaihtui alivireeksi ja unet alkoivat kärsiä.
Nykyään Hämäri on tietokirjailija, aikuiskouluttaja ja filosofian väitöskirjatutkija. Hänen alkukesästä ilmestynyt tietokirjansa Verbaalinen väkivalta verkossa kertoo, mistä verbaalinen väkivalta johtuu, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä ilmiön suitsimiseksi voidaan tehdä.
2000-luvulla vihapuheesta on tullut kiinteä osa verkon toimintakulttuuria. Kun yhteiskunta on digitalisoitunut, verkkoviha on lisääntynyt.
"Lisäksi populistinen oikeisto ja laitaoikeisto ovat saaneet pontta finanssi- ja pakolaiskriisistä. Myös sota Euroopassa on lisännyt polarisaatiopainetta keskusteluun", Hämäri sanoo.
Vihapuhe sekoitetaan usein mihin tahansa vihaiseen puheeseen.
Hämäri puhuukin mieluummin verbaalisesta tai viestinnällisestä väkivallasta verkossa. Sen hän määrittelee verkossa tapahtuvaksi tahalliseksi ja tarkoitushakuiseksi tuskan tuottamiseksi toiselle tai sillä uhkaamiseksi sanoilla tai muilla kommunikointitavoilla.
"Joillekuille se on vain senhetkisen tunnereaktion ilmaisua. Harrastajatrollit taas hakevat vihapuhe-esityksellään huomiota, rikkovat rajoja ja viihdyttävät itseä ja toisia. Osaa heistä motivoi sadismi."
Ideologisesti motivoituneet vihapuhujat puolestaan tuottavat verkossa tuskaa poliittisia tavoitteita edistääkseen. Tätä strategista trollausta harjoittavat esimerkiksi trollitehtaiden työntekijät, joskus myös poliitikot tai someinfluensserit.
Helpoimmin piiloon jää Hämärin mukaan verbaalinen verkkoväkivalta, joka liittyy sosiaalisten suhteiden dynamiikkaan.
"Digitaalinen väkivalta voi olla lähisuhde-, työpaikka- tai kouluväkivallan jatkoa. Kun esimerkiksi toimittajasta leviää yksityisiä tietoja netin palstoille, levittäjä voi olla työkaveri, ja koulukiusaaja voi jatkaa kiusaamista verkossa."
Hämäri itse upposi tietokoneiden maailmaan jo ennen kouluikää. Hän kasvoi viisilapsisen veljeskatraan keskellä. Isoveljistä vanhin sai ensimmäisen tietokoneensa, kun Hämäri oli viisivuotias. Innostus tietokoneisiin ja pelikonsoleihin valtasi lähes koko katraan.
Perheen kuopus oli juuri syntynyt, ja kun vanhempien veljien piti vahtia hänen päiväuniaan terassilla, he virittivät köysisysteemin, jolla he pystyivät keinuttamaan lastenvaunuja sisältä tietokoneelta käsin.
Hämäri kertoo olleensa pienestä pitäen sosiaalisesti ujo.
"Olin kunnon nörtti ja pakenin arkea tietokoneiden, matematiikan, kirjallisuuden ja roolipelien pariin. Tietokoneissa minua kiehtoi, miten ne toimivat ja miten toisenlainen maailma niiden kautta avautui."
Yliopistossa Hämäri opiskeli ensin matematiikkaa, sitten teoreettista filosofiaa. Valmistuttuaan maisteriksi hän työskenteli pari vuotta tutkijana ja siirtyi sitten opettajaksi aikuiskasvatuspuolelle.
Retoriikan pariin hän päätyi mietittyään, miksi hänen oli niin vaikea kommunikoida muiden kanssa.
"Ilmaisin itseäni todella monimutkaisesti, ja ajatuskokonaisuuksiani oli vaikea pilkkoa. Rupesin lukemaan puhetaitoa koskevaa kirjallisuutta. Halusin kehittää vuorovaikutustaitojani ja päästä yli esiintymisjännityksestäni."
Ennen pitkää kollega huomasi Hämärin perehtyneisyyden ja pyysi tätä sijaistamaan omia retoriikan kurssejaan Kriittiseen korkeakouluun. Tällä hetk...

Jaksot(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Loka 202522min

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta j...

17 Syys 202516min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Syys 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Elo 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Heinä 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Heinä 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Heinä 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Heinä 202517min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
linda-maria
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-sanna-ukkola-show-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst
rss-kaikki-uusiksi
rss-skn-parhaat