Isä Serhii auttaa Helsingissä muita Ukrainasta paenneita – samaan aikaan lapsuuden kaverit sotivat rintamalla siellä jossain
SK:n parhaat19 Helmi 2025

Isä Serhii auttaa Helsingissä muita Ukrainasta paenneita – samaan aikaan lapsuuden kaverit sotivat rintamalla siellä jossain

Helsingin Hietaniemeen on muodostunut ukrainalaisten epävirallinen kotikirkko Suomessa. Serhii Danilov auttaa siellä muita kotimaastaan paenneita. Samaan aikaan nuori pappi käy omaa jaakobin painiaan.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Kaihoisat sävelet kiertävät tyhjässä kirkkosalissa.
Ikonien hallitseman puuseinän, ikonostaasin, takana pappi valmistelee ortodoksista ehtoollista. Alttarin vieressä uhripöydällä lepää kaksi viinipulloa ja viisi leipää.
Pappi viipaloi kaksi viimeistä leipää pieniksi paloiksi. Hän rukoilee, luettelee etunimiä. Lappusille on kirjoitettu esirukouspyyntöjä, niin elävien puolesta kuin kuolleiden muistoksi.
Puoli kymmeneltä hän on valmis. Pian alkaa sunnuntain liturgia profeetta Elian kirkossa Helsingin Hietaniemessä.
Serhii Danilovia peittää harteilta nilkkoihin valkoinen, ristein kuvioitu viitta. Tänään on erityinen päivä, Valamon luostarista on tulossa vieraita.
Danilov muistaa, kun kävi ensi kerran Heinävedellä. Luostarin hiljaisuudessa, rukouksien keskellä, tunsi rauhan.
Hän on ensimmäinen Suomen ortodoksisen kirkon vihkimä pappi, jonka äidinkieli on ukraina.
Työsarkaa riittää. Ortodoksisesta Ukrainasta on saapunut yli 70 000 pakolaista. Kun sota jatkuu, yhä useampi aikoo jäädä pysyvästi Suomeen.
Danilov esittelee alttaripojan, papin ukrainalaisen avustajan. Kymmenvuotias Mykola puhuu sujuvaa suomea.
Hän on ollut maanpaossa pian kolme vuotta.
Etkö sinä ole vähän liian nuori?
Danilov ei ole unohtanut rippi-isänsä kysymystä.
Hän oli käynyt pikkupojasta kirkossa ja tunnustanut seitsenvuotiaana ensi kerran synnit katumuksen sakramentissa.
Nyt hän oli tarjoutunut papin avustajaksi. Rippi-isä hyväksyi kymmenvuotiaan toiveen.
Vinnitsan kaupunkia keskisessä Ukrainassa täplittivät kultaiset sipulikupolit. Yli kolmekymmentä kirkkoa, reilut 350 000 asukasta. Danilovien perheen kotikirkko oli Pyhän Ksenia Pietarilaisen pyhättö Bug-joen rannassa.
Serhii opetteli soittamaan kirkonkelloja, ilmoittamaan sunnuntain liturgiasta. Auttoi ehtoollisessa jaettavan viinin ja leivän valmistamisessa ja kantoi kynttilää pienessä ja suuressa saatossa palveluksen aikana.
Alttaripoika sai valita suitsukepihkan tuoksun. Eniten hän piti mustaruusun aromista.
Teininä Serhii paastosi, kuunteli hengellistä musiikkia, lauloi kirkkokuorossa ja osallistui seurakuntanuorten leireille. Kun koulu päättyi, vakaumus oli syventynyt kutsumukseksi.
Hän päätti: haluan papiksi, sielunpaimeneksi.
Opinnot alkoivat Kiovan teologisessa seminaarissa syyskuussa 2014. Ukrainassa oli kuohunut vuoden alussa. Mielenosoitukset venäläismielistä hallitusta vastaan oli tukahdutettu väkivaltaisesti.
Pian Venäjä oli hyökännyt Itä-Ukrainaan ja vallannut Krimin.
Serhii Danilov ei vielä tiennyt, ettei valmistuisi papiksi kotimaassaan.
Pienet ja suuret kirkonkellot kalkattavat juhlasoittoa, rytmikkäästi ja iloisesti.
Igumeni Mikael, Valamon johtaja, kävelee kohti pyhän Elian kirkkoa mustassa korkeassa päähineessään ja viitassaan. Kädet kannattelevat tuliaista, ikonia.
Ikonissa on kuvattu kymmeniä pyhiä sädekehät pään päällä. Pyhiksi julistetut ovat ortodokseille hengellisen kilvoittelun esikuvia. Uskotaan, että kuolleenakin pyhät rukoilevat elävien puolesta.
Rappusilla vastassa on kolme pappia, myös Serhii Danilov.
Sisällä ikoni lasketaan keskelle salia lukupöydälle, analogille. Sen ympärille asetellaan kirjaillut ukrainalaiset liinat. Kukkavaaseissa hehkuvat keltaiset liljat ja neilikat ja siniset ritarinkannukset.
Kirkkosali täyttyy ukrainalaisista. Huivipäisiä naisia ja tummatakkisia miehiä, teinejä ja sylilapsia. Yksi nuori mies istuu pyörätuolissa.
Moni menee lukupöydän luo, tekee ristinmerkin ja suutelee ikonia. Sytyttää sitten vainajien muistelupöydän luona tuohuksen, pitkän, kapean mehiläisvahakynttilän.
Parvella seisoo pääosin pakolaisista koottu, viisihenkinen Intermezzo-kuoro.
On kuin pala Ukrainaa olisi siirretty tänne, linnuntietä yli tuhannen kilometrin päähän kotimaasta.
Ikoni on peräisin Kiova...

Jaksot(54)

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Riskejä: kuolio, sokeutuminen, aivoinfarkti – Suomessa kauneudenhoidon täyteaineita saa pistää kuka tahansa

Plastiikkakirurgi, professori Virve Koljosen mielestä täyteainehoidot tulisi rajata ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit k...

2 Loka 202522min

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

Eräs iäkäs rouva teki Järvenpään taidemuseolle miljoonan euron lahjoituksen - mutta sen saa lunastaa vain tiukoin ehdoin

"Haluan lähettää signaalin", lahjoittaja lausui tiedotteessa. Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Museonjohtaja Jaana Tamminen kuuli lahjoituksesta j...

17 Syys 202516min

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi

Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen. On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastatte...

3 Syys 202523min

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä

Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia. Tämä on näyte Suomen Kuvaleh...

13 Elo 202515min

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja

Kadutaanko tätäkin vielä? Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden. Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin t...

23 Heinä 202518min

Nikotiinin uusi sukupolvi

Nikotiinin uusi sukupolvi

"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkä...

16 Heinä 202527min

Välillä kyllästyy selittämään

Välillä kyllästyy selittämään

"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosiky...

9 Heinä 202519min

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?

Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa. Tämä on näyte Suomen Kuval...

3 Heinä 202517min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
linda-maria
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-sanna-ukkola-show-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst
rss-kaikki-uusiksi
rss-skn-parhaat