Pariisin katakombit
Salaliitto Sundae30 Loka 2022

Pariisin katakombit

Vuonna 2014 elokuvateattereihin saapui kauhuelokuva nimeltä ”As Above, So Below”. Elokuvassa ryhmä opiskelijoita matkustaa Pariisin alla kulkevaan tunnelien verkostoon ja kohtaa siellä kaikenlaisia kamaluuksia suoraan Helvetin pimeimmistä syövereistä.  Elokuvan tapahtumat ovat keksittyjä, mutta nämä tunnelit ovatkin oikeasti olemassa ja kattavat kolmasosan Pariisin pinta-alasta. Ne muodostavat siis toisen kokonaisen maanalaisen kaupungin. Maan alla vallitsee omat sääntönsä ja siellä kukoistaa kokonaan oma kulttuurinsa. Pariisin alla lepää myös kuuden miljoonan ihmisruumiin luut järjesteltynä mitä erikoisempiin muodostelmiin. Vain noin kaksi kilometriä näistä katakombeista on avoinna vieraille. Entä jäljelle jäävä, satoja kilometrejä pitkä monikerroksinen tunneliverkosto?  Miksi ja milloin nämä tunnelit on tehty Pariisin alle ja mitä niissä oikein tapahtuu?

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
sita
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
kolme-kaannekohtaa
poks
antin-palautepalvelu
aikalisa
viisaat-naiset
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
terapeuttiville-qa
free-opa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-palmujen-varjoissa
murha-joka-tapahtui-2