Mike Tyson: osa 2
premium
Podme Bio3 Joulu 2023

Mike Tyson: osa 2

Mike Tyson varttui vaarallisessa naapurustossa Brooklynissä. Hän oli ujo lapsi. Hän oli helppo kohde kiusaajille, mutta lopulta alkoi käyttää väkivaltaa puolustaakseen itseään. Jouduttuaan pidätetyksi liian monta kertaa hänet lähetettiin koulukotiin. Siellä hän tapasi legendaarisen nyrkkeilyvalmentajan, joka huomasi hänen lahjansa. Kun Cus D'Amato adoptoi hänet, hänestä tuli lopulta kaikkien aikojen nuorin nyrkkeilyn maailmanmestari. Hänen käytöksensä kehän ulkopuolella kiinnitti kuitenkin yhtä paljon huomiota kuin hänen voittoputkensa. Osa 2/2. Podcast on Podme Original-tuotanto. Tuottaja & äänisuunnittelu: Timmie Strandberg Käsikirjoitus: Karin Sofia Johansson Kertoja: Ella Pyhältö

Jaksot(21)

Donald Trump: osa 2

Donald Trump: osa 2

On 6. tammikuuta 2021. Koronarajoitukset kieltävät suurten väkijoukkojen kokoontumisen, mutta siitä huolimatta Yhdysvaltain presidentin järjestämään puhetilaisuuteen on saapunut tuhansia ihmisiä. Pres...

31 Joulu 202348min

Donald Trump: osa 1

Donald Trump: osa 1

Donald Trump syntyy New Yorkin Queensissä 1946. Hänen isänsä on rikas kiinteistönkehittäjä, jonka tiukat kasvatusmenetelmät koulivat villistä pojasta perheyrityksen perivän liikemiehen. Nuori Trump un...

31 Joulu 202347min

Zendaya: osa 2

Zendaya: osa 2

Zendaya nousee Disney-tähdestä huippuluokan näyttelijäksi yhdessä vuosikymmenen kiistanalaisimmista sarjoista, HBO:n teinidraamassa Euphoria, josta tulee popkulttuurin ilmiö. Hahmossa on paljon Zenday...

17 Joulu 202351min

Zendaya: osa 1

Zendaya: osa 1

Zendayan ensimmäinen rooli on koulun esityksessä, jossa uudelleen sovitetaan Roald Dahlin lastenkirjaa. Hän esittää Silkkitoukkaa, jolla ei ole yhtään vuorosanoja. Tämä ei Zendayaa haittaa. Hän omista...

17 Joulu 202347min

Mike Tyson: osa 1

Mike Tyson: osa 1

Indianapolis, 17. heinäkuuta 1991. Viihde- ja urheilumaailman tunnetuimpia henkilöitä kokoontuu kaupunkiin Indiana Black Expo -tapahtumaa varten, joka keskittyy afroamerikkalaisten menestystarinoihin....

3 Joulu 202344min

Drew Barrymore: osa 2

Drew Barrymore: osa 2

Drew Barrymore syntyi Barrymoren näyttelijäsukuun. Väkivaltaisen isän ja poissaolevan äidin laiminlyönnit opettivat hänelle nopeasti, että näytteleminen oli keino saada rakkautta ja huomiota, joita hä...

19 Marras 202341min

Drew Barrymore: osa 1

Drew Barrymore: osa 1

On tammikuun kolmas päivä vuonna 1989. Vaaleahiuksinen ja vihreäsilmäinen tyttö istuu yhden hengen sängyllä pienessä huoneessa. Tyttö on työskennellyt Hollywoodissa yli kymmenen vuotta. Hän on ollut f...

19 Marras 202342min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kolme-kaannekohtaa
poks
antin-palautepalvelu
sita
aikalisa
mamma-mia
kaksi-aitia
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
meidan-pitais-puhua
rss-murhan-anatomia
rss-ootsa-kuullut-tasta
rss-nikotellen
ootsa-kuullut-tasta-2
terapeuttiville-qa
mystista