Sinulla on lupa muuttua ⎯ oli tammikuu tai ei
Kehossa5 Tammi 2024

Sinulla on lupa muuttua ⎯ oli tammikuu tai ei

Tammikuun kunniaksi some ja lehdet täyttyvät erilaisista dieettimainoksista, ja joka toinen työkaveri tuntuu aloittaneen uuden elämän vuoden 2024 kunniaksi. Monilla meistä voi olla paine muuttaa itseään tämän joukon jatkeena, tai toisaalta vahva vastareaktio ja varmuus siitä, että yhtään muutosta ei enää tehdä tammikuussa.


Mutta otettaisiinko hetki pohtiaksemme muutosta hieman lateraalisemmin? Entä jos emme hyppäisi kumpaankaan näistä ääripäistä, vaan kuuntelisimme mahdollista vuoden vaihteessa heräävää muutoksen tarvetta: miksi haluamme muuttua, mitä haluamme muuttaa ja mitä sille olisi tehtävissä?


Tämän, hieman kevyemmin käsikirjoitetun jakson myötä kerron teille myös vähän omista muutoksistani, joita olen viime vuonna kohdannut ja käyn läpi tälläkin hetkellä.


Laihtumistoiveeseen liittyvä Youtube-jakso, josta mainitsin, löytyy täältä:

https://youtu.be/TJioiR6zLZI?si=CFxgaPpUnDRjV4Au


Ja jos kaipaat omalle muutoksellesi kanssakulkijaa ja apua, me Vastuullisella valmennuksella autetaan mielellämme 🫶

Hae mukaan: http://www.vastuullinenvalmennus.com/yksilovalmennus

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
rss-liian-kuuma-peruna
jari-sarasvuo-podcast
aamukahvilla
rss-tule-tule-hyva-ero
rss-finnish-with-eemeli-podcast
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
adhd-podi
psykologia
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-narsisti
ilona-rauhala
rss-niinku-asia-on
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-monarch-talk-with-alexandra-alexis
rss-koira-haudattuna
rss-vapaudu-voimaasi