3. Rosa Meriläinen
Minä & Ukkola7 Touko 2021

3. Rosa Meriläinen

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteeri, kolumnisti, kirjailija ja ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen puhuu avoimesti aroistakin asioita. Ammattikehtaajaksi itseään tituleeraava Meriläinen myöntää itsekin pelkäävänsä ja tuntevansa häpeää, mutta ei anna tunteiden lamaannuttaa. Meriläinen aivopestiin lapsena ajattelemaan, että ei pidä miettiä mitä muut ajattelevat. Meriläinen puhuu myös kokemastaan koulukiusaamisesta ja sen jättämistä jäljistä. Hän sanoo olevansa taipuvainen hakemaan hyväksyntää. Meriläinen puhuu myös kansanedustaja-ajastaan, joka oli hänelle epämiellyttävä kokemus. Eduskunnassa hän koki itsensä useasti ulkopuoliseksi ja silmätikuksi. Meriläinen kertoo Minä & Ukkola -podcastissa myös masennuksesta ja uupumuksesta, seksistä sekä rakkaudesta.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
viisupodi
rss-vaalirankkurit-podcast
tervo-halme
otetaan-yhdet
rss-pinnalla
the-ulkopolitist
rss-asiastudio
rss-podme-livebox
rss-girls-finish-f1rst
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-ulkopoditiikkaa
linda-maria
rikosmyytit
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-kaikki-uusiksi