Sadun sunnuntaivieraana JVG

Sadun sunnuntaivieraana JVG

JVG:n 7. albumi ”Mun tapa pelata” ilmestyi syyskuussa. Radiosoittoon ovat albumilta nousseet jo aiemmin mm. Kake Randelinin ja Martti Servon tunnetuksi tekemien biisien kertosäkeitä lainaavat Amatimies ja Viikonloppu. Uusimmalta albumilta löytyy myös hittiduon herkemmän puolen näyttävä ”Pojatki itkee” biisi, jolla halutaan antaa voimaa olla juuri sellainen kuin on. Kaksikon läpilyönti tapahtui Häissä-biisin ja Suomen jääkiekon maailmanmestaruuden myötä vuonna 2011, tänä vuonna bändin tarinan kertova dokumentti ”Vuodet ollu tuulisii” näki päivänvalon. Herrojen Brandt ja Galle unelmana on heittää iso kotikeikka eli valloittaa Helsingin Olympiastadion.

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
sita
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
kolme-kaannekohtaa
poks
antin-palautepalvelu
aikalisa
viisaat-naiset
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
terapeuttiville-qa
free-opa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-palmujen-varjoissa
murha-joka-tapahtui-2