Vain hetkeksi piti jäädä: 1950-luvulla isälle tuotiin lauantaisin palkka kotiin

Neuvostoliiton pelko, seikkailumieli ja isän konkurssi toivat Ruotsiin 50-luvun nuoret Arvo Lattusen, Aira Lepistön ja Virpi Korhosen.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

1950-luvun Suomi oli sodan runtelema ja maata jälleenrakennettiin.

– Suomi oli ikävä maa, toteaa Arvo Lattunen ja kertoo olleensa yhä peloissaan, että Suomen sotavihollinen, Neuvostoliitto, vaikeuttaisi elämää Suomessa.

Hän päätti muuttaa Ruotsiin 50-luvun alussa, ja olihan hänellä toinenkin syy muuttoon. Silloinen tyttöystävä oli jo aikaisemmin tullut Tukholmaan.

Tyttöystävä auttoikin alkutaipaleella. Hänen ansioistaan kellosepäksi valmistunut Arvo sai heti työpaikan, vaikka ei osannut sanaakaan ruotsia.

Elämä uudessa maassa lähti hyvin käyntiin. Arvo urheili, kävi tansseissa Alenin tanssiravintolassa ja tienasi niin paljon rahaa, että pystyi ostamaan unelmiensa Vespan.

Se oli niin ihmeellistä, että täältä sai hedelmiä ja kaikkea hyvää, mitä Suomesta ei saanut.

Arvo Lattunen

Asunnon hankkiminen Tukholmassa oli kuitenkin hankalaa huutavan asuntopulan takia.

– Onnistuin vuokraamaan Östermalmilta huoneen. Se oli kamalan pieni, ja siinä oli hirveän huono sänky, muistelee Arvo.

Äiti haukkui ja ihmetteli, miksi pitää lähteä maailman ääriin

Turkulaisen Barkerin kutomon tyttö Aira Lepistö kuuli kesälomaltaan palatessaan, että Vetlandaan haettiin kutojia.

– Töitähän minulla oli Suomessa, mutta ei asuntoa, kuittaa Airi.

21-vuotias Airi päätti lähteä seikkailumielessä Ruotsiin, vaikka tuskin edes tiesi, missä Vetlanda on. Seuraksi lähti muutama muu tyttö Turusta.

Juna pysähtyi Nässjössä ja menin Epan tavarataloon. Ostin sieltä kattilan, ja se on minulla vieläkin tallella.

Airi Lepistö

Airin muuttopäätös ei ollut kaikkien mieleen, ja hänen äitinsä uskoikin, ettei ikinä enää näkisi tytärtään. Vetlandassa Airia odotti kalustettu huone ja työpaikka kutomossa.

– Skånelainen työnjohtaja opasti ensimmäisenä työpäivänä, mutta en kyllä ymmärtänyt sanaakaan. Minulla oli kaksi pientä sanakirjaa ja niistä opettelin sanoja.

Sain ottaa mukaani vain yhden nuken

Virpi Korhonen oli alle kouluikäinen, kun hän perheineen muutti Tukholmaan. Hänen isänsä oli muuttanut Ruotsiin jo aikaisemmin. Isän firma oli mennyt konkurssiin Suomessa, ja uudet haasteet vetivät hänet Ruotsin puolelle.

Isän piti tulla meitä vastaan Tukholman Skeppsbrolle, mutta hän olikin nukahtanut ja unohtanut, että olimme tulossa. Onneksi äiti tiesi, missä hän asuu ja löysimme perille.

Virpi Korhonen

Uusi asuinmaa ei saanut Virpiä hullaantumaan. Lähinnä häntä harmitti, että piti luopua miltei kaikista leikkikaluista. Äiti antoi ottaa mukaan vain yhden nuken.

Korhoset asuivat ahtaasti ensin Tukholmassa ja sitten Nynäshamnissa.

– Meillä oli huone ja keittiö ja siinä asui viisi henkeä. Sitten saimme vähän suuremman asunnon, kaksi huonetta ja keittiön.

Virpi Korhosen huippuhetkiä 50-luvulla olivat lauantait, jolloin työnjohtaja toi isälle palkan kotiin.

– Se oli mahtavan paksu nippu tuhannen kruunun seteleitä.

Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".

Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se