Virpi Kurvinen - Kodittomuus Raamatussa
Raamattuavain28 Touko 2023

Virpi Kurvinen - Kodittomuus Raamatussa

1. Kodittomuus Raamatussa (00:00)

Kaksi vuosikymmentä sitten kävin mieleen jäävän keskustelun Helsingissä yhden metromatkan aikana. Rähjäisen olemuksen takaa minua puhutteli hienostuneen ja sivistyneen oloinen ihminen. Mies kertoi olleensa professorin virassa. Sitten oli tullut vaikeita aikoja, avioero ja alkoholin käytön riistäytyminen käsistä. Ja lopulta – kodittomuus. Opin kohtaamisesta kaksi asiaa: Ensiksi, harva asia tässä elämässä on itsestään selvyys. Toiseksi, kodittomien ihmisten taustalla on monenlaisia tarinoita. Joka tapauksessa jokainen koditonkin on ainutlaatuinen, Jumalan luoma ja Jeesuksen Kristuksen lunastama persoona.

2. Kodittomuus nyky-yhteiskunnassa (07:14)

Viime kerralla tarkastelimme hengellisen ja aineellisen kodittomuuden alkusyitä. Paratiisi ei olisi enää koskaan ihmiskunnan kotina tässä maailmassa. Syntiinlankeemuksen myötä Jumala kuitenkin julisti pelastussuunnitelman, jonka hän toteuttaisi maailmanhistoriassa. Sen päämäärä on pääsyssä taivaan kotiin, jonne Jumalan oma Poika, Jeesus, avasi tien.

3.Naaman (12:30)

Tunnetko ketään, joka olisi joutunut eroon omasta perheväestään ja tullut riistetyksi omasta kodistaan? Miljoonat pakolaiset jakavat tänäkin päivänä tuon kokemuksen. Sodat, konfliktit tai luonnonmullistukset ajavat ihmisiä pois kodeistaan. Paniikinomaisissa lähdöissä perheenjäsenet saattavat joutua toisistaan erilleen. Erityisen traumaattista tämä on lapsille, jos he tulevat reväistyksi irti vanhempiensa suojeluksesta ja tutusta, turvallisesta ympäristöstä.

4. Jeeuksen kodittomuus (19:07)

”Olen kalustanut monta taloa, jotta voisin täyttää tyhjän tilan sisälläni.” kirjoittaa ruotsalainen sisustussuunnittelija ja luova johtaja Marie Olsson Nylander kirjassaan Det rosa huset. Tällä kerralla tarkastelemme, mitä Jeesus sanoi kodittomuudesta sekä sitä miksi hän itse eli kodittomana.

5. Koti taivaassa (25:14)

Olet ehkä kuullut tarinan ison talon isännästä ja hänen rengistään. Isäntä palkkasi taloon uuden rengin ja leuhki tälle omistuksistaan. Isäntä alkoi nähdä öisin aina samaa painajaista. Kerta toisensa jälkeen unessa toistuivat sanat: ”Tänä yönä kuolee tämän kylän rikkain mies”. Eräänä aamuna isäntä meni sitten rengin luokse tätä herättämään. Renki olikin kuollut. Hänen tyynynsä alta löytyi Raamattu, joka oli auki Matteuksen evankeliumin kohdalta: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

Jaksot(141)

Kohti luvattua, Kai Niemelä

Kohti luvattua, Kai Niemelä

1. Meidän isä on vahvempi kuin teidän isä (00:00)2. Heikossa väkevä (7:01)3. Aika valmistautua(13:41)4. Taistelu on Herran (20:48)5. Luottamus Jumalaan (27:51) Julkaistu ensimmäisen kerran 2013.

8 Syys 34min

Uusi alku, Marko Turunen

Uusi alku, Marko Turunen

1. Abramin valinta (00:00)2. Exodus (6:54)3. Uusi alku tuhon jälkeen (13:50)4. Sauluksesta paulukseksi (20:22)5. Uusi taivas ja uusi maa (26:59) Marko Turunen toimii Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtajana. Lue lisää Hämeen alueen toiminnasta: https://hameenkl.fi/

1 Syys 33min

Kohtaamisia Jeesuksen kanssa, Jukka Kallioinen

Kohtaamisia Jeesuksen kanssa, Jukka Kallioinen

1. Kohtaaminen Jeesuksen kanssa myrskyssä (00:00)2. Kohtaaminen tavallisen ihmisen kanssa (6:54)3. Kohtaaminen tien varrella (12:43)4. Kohtaaminen lankeemuksen jälkeen (19:01)5. Kohtaaminen syntisen kanssa (24:32) Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2015, sekä uusintana vuonna 2022.

25 Elo 30min

Ihmiseksi tullut Jumalan armo, Reijo Ahteela

Ihmiseksi tullut Jumalan armo, Reijo Ahteela

1. Minulla ei ole ketään (00:00)2. Mielen uudistumisen haaste(6:12)3. Jumalan laki ja synti (12:25)4. Kristus on lain loppu (19:09)5. Katkeran kateuden seuraukset (25:32)Muista lisää raamattuopetusta perjantaina ilmestyvässä Raamattuavain Extrassa. Joka kuullaan myös lauantaina Radio Deillä.

22 Elo 32min

Tutkitaan psalmeja, Samuli Virtanen

Tutkitaan psalmeja, Samuli Virtanen

1. Psalmi 23 (00:00)2. Psalmi 121(6:27)3. Psalmi 103 (12:51)4. Psalmi 130(19:28)5. Psalmi 110 (25:28)

11 Elo 31min

Kristinoppi, Lopulta olemme Jumalan edessä, Veijo Olli

Kristinoppi, Lopulta olemme Jumalan edessä, Veijo Olli

Odota lupauksiin luottaen (00:00)Lopussa olemme Jumalan edessä, mutta sitä ennen käymme läpi aikojen, joita Jeesus kuvaa: ”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.”Entä jos kuolen? (05:57)Jokainen meistä kuolee, ellei kohtaa Jeesuksen toista tulemista eläessään. Kristinoppi ja Raamattu kertovat miten kuolema meitä kuljettaa Jumalan eteen.Viimeinen päivä (11:56)Viimeinen päivä, tuomiopäivä valaisee kaiken niin, ettei ole enää sanoja tai tekoja mitä esittelisimme Jumalalle. Ainoa mikä kestää Jumalan edessä on se, mitä Jumala on tehnyt ja usko siihen.Uusi taivas, uusi maa (17:43)Maailma ei ole ikuinen, edessämme tulee olemaan Uusi taivas ja uusi, jota ei ajan hammas nakerra. Aikojen lopulla Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa saamme elää ikuisesti Hänen luonaan.Iankaikkinen elämä (24:19)Kymmenosainen kristinoppisarja päättyy jaksoon, jossa elämämme kallein asia tulee näkyväksi: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.”

4 Elo 31min

Kristinoppisarja: Mitä kuoleman jälkeen, Ilkka Rytilahti

Kristinoppisarja: Mitä kuoleman jälkeen, Ilkka Rytilahti

Kuolemanjälkeinen elämä? (00:00)Kuolema – synnin palkka (06:59)Uuden luomakunnan alku (13:55)Uusi taivas ja uusi maa (20:59)Täältä ikuisuuteen (28:03)

28 Heinä 34min

Kristinoppisarja: Uusi elämä Kristuksessa, Mika Tuovinen

Kristinoppisarja: Uusi elämä Kristuksessa, Mika Tuovinen

Uusi elämä on siirtymistä kuolemasta elämään (00:00)Taivaan kansalaisena maailmassa (06:25)Elä pyhää elämää (12:48)Uuden elämän kunnossapito (19:26)Nimi elämän kirjassa antaa uuden toivon (26:25)

21 Heinä 32min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
maailmanpuu
rss-vapaudu-voimaasi
rss-yopuolen-tarinoita
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-seuraa-sieluasi
astropodia
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-sinivalkoinen-islam
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-verkosto
rss-puhutaan-teologiaa
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-miehen-mieli-podcast
rss-raamattuavain