Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Toisessa jaksossa pohditaan, miksi osuuskunnat sopivat erityisen hyvin vaikeasti työllistyvien ja osatyökykyisten työllistämiseen ja ansaintamahdollisuuksien monipuolistamiseen. Elinkeinon tai rahan ansaitsemisen lisäksi osuuskunnilla on merkittävä rooli osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksessa. Osuuskunnissa voi tuntea kuuluvansa joukkoon ja voivansa vaikuttaa omiin asioihinsa. Aiheesta keskustelevat koulutuspäällikkö Kirsi Ek Kiipulan ammattiopistosta ja Tuettu osuuskunta -hankkeen projektipäällikkö Jyrki Vihriälä Jamkista. Haastattelijoina ovat Liisa Ansio ja Maria Koivuvirta Tuettu osuuskunta -hankkeesta. Tuettu osuuskunta -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jota hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hankkeen osatoteuttajina ovat Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukipiiri ry, Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry sekä Kehitysvammaliitto. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat työvalmennuspalvelu Kätevä Jyväskylässä, Toimintakeskus Mintake Äänekoskella, Toimintakeskus Kaisla Viitasaarella sekä Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Jakson tekstivastineen löydät: https://www.jamk.fi/fi/projekti/tuettu-osuuskunta/podcastit Tutustu hankkeeseen tarkemmin: https://www.jamk.fi/tuettuosuuskunta

Jaksot(136)

Saako tätä tehdä tekoälyllä? AI Act pk-yrityksen arjessa

Saako tätä tehdä tekoälyllä? AI Act pk-yrityksen arjessa

TyhyTeko-podcastin kahdeksannessa jaksossa puhutaan EU:n tekoälyasetuksesta eli AI Actista pk-yrityksen näkökulmasta. Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntijat Mia Hakulinen ja Sini Sarén keskuste...

21 Huhti 24min

Tekoäly johtamisen tukena

Tekoäly johtamisen tukena

Tässä jaksossa sukelletaan tekoälyn hyödyntämiseen johtamisessa. Konkreettisten esimerkkien ja oivalluksien kautta tutustutaan siihen, kuinka tekoälystä voi tulla esihenkilön luonteva ja työarkea help...

17 Maalis 23min

Tekoalyjohtajat | Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa?

Tekoalyjohtajat | Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa?

Jakso 1: Myytit, megatrendit ja skenaariot – millaisia tulevaisuuksia tekoäly meille avaa? Tekoälyjohtajat-podcastin avausjaksossa pureudutaan tekoälyyn liittyviin myytteihin, megatrendeihin ja tule...

18 Helmi 36min

ProtoPODI  3. jakso: Miten prototyyppi kohtaa markkinat?

ProtoPODI 3. jakso: Miten prototyyppi kohtaa markkinat?

ProtoPODI on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ProtoKS-projektissa tuotettu podcastsarja. 3. Jakso - jakson tekijät: Käsikirjoitus / Script: Saija Luontama; Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Puhujat / Spe...

6 Helmi 20min

Tekoäly perehdytyksessä ja työturvallisuudessa – opit ravintola-alalta

Tekoäly perehdytyksessä ja työturvallisuudessa – opit ravintola-alalta

Riitta Koivisto (Jamk) keskustelee Semman Sirpa Vilppusen ja Hannu Mäki-Kauppilan sekä TyhyTeko-asiantuntija Juha-Tapio Tenon (Jamk) kanssa siitä, miten tekoäly ja digitaaliset työkalut voivat paranta...

28 Marras 202551min

Tulevaisuustyöpajat – visiosta käytäntöön

Tulevaisuustyöpajat – visiosta käytäntöön

Kohti vaikuttavampaa työelämävuoropuhelua pureutuu yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön tulevaisuuden osaamisen kehittämisessä. Miten rakentaa toimivaa ja aitoa vuoropuhelua, joka tukee inn...

24 Loka 202520min

Mistä hyvä vuoropuhelu on tehty?

Mistä hyvä vuoropuhelu on tehty?

Kohti vaikuttavampaa työelämävuoropuhelua pureutuu yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön tulevaisuuden osaamisen kehittämisessä. Miten rakentaa toimivaa ja aitoa vuoropuhelua, joka tukee inn...

24 Loka 202515min

ProtoPODI: 2. jakso: Monialaisella yhteistyöllä parempia prototyyppejä - ProtoKS-kokemuksia

ProtoPODI: 2. jakso: Monialaisella yhteistyöllä parempia prototyyppejä - ProtoKS-kokemuksia

ProtoPODI on Jyväskylän ammattikorkeakoulun ProtoKS-projektissa tuotettu podcastsarja. 2. Jakso - jakson tekijät: Käsikirjoitus / Script: Saija Luontama; Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Puhujat / Spe...

21 Loka 202518min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
taloudellinen-mielenrauha
oppimisen-psykologia
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kohti-unelmia
rss-seuraava-potilas
rss-40-ajatusta-aanesta