Noituudesta Suomessa

Noituudesta Suomessa

Ihan ongelmitta ei tämäkään jakso lähde käyntiin. Noituutta tai ei Mikon mikrofonin äänenlaatu ei ole jaksossa parhaasta päästä, mutta onneksi äänessä enemmän onkin Elina Sjöblom, joka kertoo meille mitä noituudesta Suomessa tulisi tietää?


www.noitaopisto.fi


"Elina Sjöblom tunnetaan Sysimaan noitana. Hän on perustanut Sysimaa osuuskunnan, Pakanalliset syysmessut ja Magiapuodin. Hänellä on 30 vuoden kokemus yrttinoituudesta. Pääasiassa hän työskentelee lääke- ja magiayrttien parissa. Puutarhanhoito, yrttien kasvatus ja kerääminen sekä erilaisten magiatuotteiden valmistus on hänelle jokapäiväistä puuhastelua. Häneltä löytyykin satoja magiareseptejä sekä erilaisia loitsuja. Elina työskentelee myös erilaisten henkiolentojen kanssa.

"Minulla on magiahuone, jossa saan olla keskellä purkkeja, putkiloita, kasvien osia, öljyjä, luun palasia, outoja liemiä, sekavia tuoksuja ja monimutkaisia kirjoituksia. Voin uppoutua jopa päiviksi tuonne omaan maailmaani, joka tuottaa suunnatonta mielihyvää, kutkuttelee aivosolujani tutkimaan lisää, testailemaan ja saavuttamaan tuloksia. Jaan mielelläni tuon magiahuoneen tuotoksia ja reseptiikkaa kanssanne."

Elina opettaa Noitaopistossa mm. magiatyökaluja, magian etiikkaa, henkityöskentelyä ja kasvimagiaa." - Noitaopisto.fi-





Auta pitämään työhuoneen valot päällä ja käy tilaamassa kanava!

www.youtube.com/mikkosiltala

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(87)

Imperiumien romahduksesta?

Imperiumien romahduksesta?

Mikä saa valtakunnan, joka hallitsee miljoonia ihmisiä, kerää valtavia rikkauksia ja näyttää voittamattomalta, lopulta sortumaan?Onko tuho seurausta vihollisista, taloudesta, huonoista johtajista vai ...

4 Kesä 47min

C.G.E Mannerheimista

C.G.E Mannerheimista

Carl Gustaf Emil Mannerheim on yksi Suomen historian tunnetuimmista — ja ristiriitaisimmista — henkilöistä.Mutta kuinka hyvin tunnemme itse ihmisen myytin takana?Miten venäjänarmeijan aristokraatista ...

28 Touko 1h 17min

Rahasta

Rahasta

Raha ohjaa lähes kaikkea ympärillämme, mutta silti harva pysähtyy miettimään, mitä raha oikeastaan on — tai miksi talous tuntuu juuri nyt monista niin epävarmalta.Miksi Suomen talous on jäänyt jälkeen...

21 Touko 1h 7min

Huippukeittiön kulisseista

Huippukeittiön kulisseista

Mitä huippukeittiön ovi kätkee taakseen?Tässä jaksossa astutaan fine diningin kulisseihin yhdessä Henri Alénin kanssa.Puhumme siitä, miltä tuntuu elää maailmassa, jossa lautasella ei ole varaa virhees...

14 Touko 1h 4min

Tšingis-kaanista ja mongolien salatusta historiasta

Tšingis-kaanista ja mongolien salatusta historiasta

Kuka Tšingis-kaani oikeasti oli?Oliko hän historian julmin valloittaja – vai yksi maailman tehokkaimmista johtajista, jonka vaikutus näkyy edelleen?Tässä jaksossa puretaan yksi historian suurimmista m...

30 Huhti 1h 7min

Noitavainoista Euroopassa ja Suomessa

Noitavainoista Euroopassa ja Suomessa

Euroopan noitavainot eivät olleet vain taikauskon aikaa.Ne olivat järjestelmällinen ilmiö, jossa pelko, valta ja yhteiskunnallinen epävarmuus kohtasivat – ja maksoivat kymmenilletuhansille ihmisille h...

23 Huhti 1h 4min

Tähtitaivaasta myyttien alkukotina

Tähtitaivaasta myyttien alkukotina

Tähtitaivas ei ole vain tähtiä – se on tarinoiden koti. Tässä jaksossa pääsemme tutustumaan tähtikuvioiden mytologioihin tähtitieteen popularisoijan Anu Rainela-Lankisen oppaana. Mitä tähtikuvio merki...

16 Huhti 1h 13min

Julius Caesarista

Julius Caesarista

Julius Caesar on nimi, jonka kaikki tunnistavat – mutta harva oikeasti ymmärtää, mitä hän teki.Oliko hän vallanhimoinen diktaattori, joka murskasi Rooman tasavallan?Vai järjestelmän tuote, joka vain p...

26 Maalis 1h 2min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-mita-tulisi-tietaa
rss-hereilla
rss-poliisin-mieli
tiedekulma-podcast
docemilia
radio-antro
rss-duodecim-lehti
utelias-mieli
filocast-filosofian-perusteet
rss-radplus
rss-tiedetta-vai-tarinaa
rss-opeklubi
rss-lihavuudesta-podcast
rss-kasvikutsut
rss-totuuden-liepeilla