#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?
Karon Grilli4 Joulu 2023

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

Kasvuyhtiöille rahoitusta keräävä Springvest on poikkeuksellinen yhtiö, jossa on selvästi erilliset tuloslaskelman puoli ja taseen puoli. Yhtiöön voi sijoittaa joko tase edellä tai tuloslaskelma edellä. Rahoituskierrosten järjestäminen eli operatiivinen toiminta tuo tulosta, jonka pystyy ennustamaan kohtuullisen hyvin rahoituskierrosten määrän perusteella: liikevaihtoa kertyy kymmenisen prosenttia siitä rahasta, jonka Springvest kerää asiakasyhtiöilleen. Tase taas koostuu Springvestin omistuksista kasvuyhtiöissä, joille se on kerännyt rahoitusta. Springvest avaa tasettaan niukanlaisesti. Karon Grillissä Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari kertoo Springvestin omistuksista ja nostaa esiin ne yhtiöt, joiden kehitystä hän itse seuraa tarkimmin. Marinadi-osiossa puhutaan ilmastonmuutoksesta ja sen ottamisesta huomioon sijoittamisessa. Ilmastonmuutos huolettaa, mutta energiaa tarvitaan jatkossakin. Asiantuntija Outi Rönnqvist Nordea Fundsista kertoo, kuinka sijoittaja voi olla mukana positiivisessa muutoksessa. Tutustu Nordean rahastovalikoimaan: https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/rahastot/rahastot-nyt.html?cid=oec-ev3pefq3r3

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(131)

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

#118. Pääomasijoittamisen zombit ja Urho Kekkosen haamu, Marko Junkkari?

Nollakorkoajan päättymisen jälkeen listaamattomalla markkinalla on ollut takkuista. Pääomarahastoilla on ollut vaikeuksia myydä salkuissaan olevia yhtiöitä, sijoittajien rahat ovat jääneet juntturaan ...

14 Loka 1h 15min

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

#117. Heinä–syyskuun 2026 ostot ja myynnit

Voihan verovelka!Grillinpitäjän salkunsiivoushanke kompastui kuin siivooja imurin johtoon. Piilevän verovelan realisoituminen panee empimään myyntipainikkeen käyttöä.Jos salkussa yli 20 vuotta olleen ...

7 Loka 31min

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

#116. Aurooran Antti Rauhalan kaava: Kasvua kasvun päälle!

Auroora Yhtiöt ostaa 5–20 miljoonan euron yhtiöitä, joita se mahdollisuuksien mukaan täydentää pienemmillä hankinnoilla, mutta toisin kuin pääomasijoittaja, se ei osta yhtiöitä myydäkseen vaan omistaa...

30 Syys 1h 17min

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

#115. Helsingin pörssin datakeskusbuumerit

Mitkä Helsingin pörssin yhtiöt hyötyvät kuumana sykkivästä datakeskusbuumista?Datakeskusten rakentaminen tuo töitä rakennusliikkeille ja niiden alihankkijoille henkilöstövuokrausfirmoja myöten. Nokia ...

23 Syys 58min

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

#114. Roddy Snell: "The EM outlook hasn't looked this good in 20 years"

After 15 years of investor neglect, emerging markets are trading at a steep discount to developed markets. Baillie Gifford's Roddy Snell sees three reasons for optimism: attractive valuations, stronge...

16 Syys 52min

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

#113. Paluu perusasioihin, Oriolan Mats Danielsson?

Oriolalla pitäisi olla kaikki edellytykset tehdä kelpo tulosta. Lääkejakelussa se jakaa Suomessa markkinan Tamron kanssa. Kun lääkkeiden kysyntä ja niiden liikuttelun tarve kasvaa, Oriolan perusbisnes...

9 Syys 1h 10min

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

#112. Liikevaihto tuplaksi parissa vuodessa, Foamitin Erja Sankari?

Luultavasti aika harva entisen Oulun Puhelimen omistajista tietää olevansa mukana vaahtolasimarkkinan pohjoiseurooppalaisessa konsolidoinnissa ja vauhdikasta kasvua hartiavoimin tekevässä yhtiössä.Sij...

2 Syys 1h 4min

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

#111. Helsingin halvimmat yhtiöt

Helsingin pörssissä ja First North -markkinapaikalla käydään kauppaa lähes kuudellakymmenellä yhtiöllä, joiden markkina-arvo on alle 50 miljoonaa euroa.Suursijoittajien on hankala sijoittaa niihin, si...

26 Elo 1h 3min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
hyva-paha-johtaminen
rss-hereilla
rss-laakispodi
pomojen-suusta
rss-alanvaihtajat
rss-startup-ministerio
rahapuhetta
rss-paasipodi
oppimisen-psykologia
sijoituspodi
rss-ammattipodcast
rss-kaupan-tila