33. Lohenkalastajan pelikirja & Antti Pirinen
Unelmia onkimassa21 Heinä 2021

33. Lohenkalastajan pelikirja & Antti Pirinen

Saimme vieraaksi menestyneenä yrittäjänä sekä intohimoisena perhokalastajana tunnetun Antti Pirisen. Antti on kiertänyt maailmaa perhovapa kädessään jo 80-luvulta asti ja kalastanut kaikkea mahdollista taimenesta tarponiin. Kuitenkin rakkaimpana lajina on säilynyt pohjoisen lohen kalastus, se kuninkuuslaji, josta perhokalastus Antilla alunperin alkoikin.

Tässä jaksossa Antti avaa omaa lohenkalastuksen pelikirjaansa, joka on syntynyt vuosikymmenten kalastuskokemuksen saattelemana. Antti jakaa omia niksejään ja tekniikoita siihen, miten saada passiivinen lohi ottamaan ja millä keinoin välttää lohenkalastuksen sudenkuopat ja lopettaa tyhjänpyytäminen. Voiko omalla tekemisellä ja perhoja vaihtamalla todella vaikuttaa lohen koukuttamiseen vai onko lopulta kuitenkin kyse vain tuurista ja sattumasta? Antti kertoo myös millaista on kalastus legendaarisen Åroy-joen kovissa kuohuissa, jossa isoimmat lohet voivat saavuttaa jopa massiivisen 30 kilon rajapyykin. Sukella mukaan lohenkalastajan pelikirjan syövereihin ja nappaa parhaat tekniikat mukaan seuraavalle lohireissulle!

Suosittua kategoriassa Vapaa-aika

nikotellen
antin-matka
the-harlin-show
ihan-oikeesti
sita
unicast
rss-nikotellen
eturivi
tahtitehdas
mutsiputki
everypodi
mysteeripodcast
terkuin-jenna
rss-lapseton-elama
oral-sex
himocast
20-30-40-podcast
kasper-ja-mikko
rss-viihde-media
moottoripodi-2