Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Henkilökuva: Hävettääkö koiruuksien jälkeen, Iiro Savela? "Kesken pelinkin voin miettiä, että miksi teen näin"

Kolmannessa audiohenkilökuvassa ääniestradin valtaa OLS:n räväkkä hyökkääjä Iiro Savela. Savelan, 24, peliura ei ole ollut ihan tavanomainen liigatasolle noustessa. Junioreissa raastamaan tottunut laituri otti isot askeleet kohti huippua kaudella 2021-22. LNM:n paidassa meinasi tulla myös liiganousu kaudella 2022-23, mutta lopulta tie liigakentille tuli seurasiirron myötä. Savela pelaa nyt toista kautta miesten liigaa OLS:ssa. Mikä OLS:n kaudessa on mättänyt? Kuka on oululaisten liideri? Mennäänkö Oulussa liikaakin show edellä? Entä miten OLS pärjäisi, jos se saisi kaikki parhaat muualla pelaavat Oulun ja Limingan alueen pelaajat omaan rosteriinsa? Savela on pelitaitojensa lisäksi tunnettu räksyttäjä, ärsyttäjä ja hämmentäjänä, eikä nouse vastustajien keskuudessa mukavimpien vastustajien joukkoon. Haastattelussa Savela pääsee kertomaan miltä käytös tuntuu, ja miten toiminta vaikuttaa häneen itsensä. Kelle Savela ei viitsi vinoilla ja kuka on ärsyttävin vastustaja? Myöntääkö Savela filmaavansa? Entä mikä mailapeli ei maistu missään tapauksessa. Haastattelun alussa mainittu Iiro Not Savela (@iiroonpomo) -tili löytyy X:stä jos viittaus ihmetyttää. Haastattelijana toimii Pääkallon päätoimittaja Joel Siltanen. Haastattelu on pituudeltaan noin 34 minuuttia ja löydät sen Pääkallon podcastit-tililtä, joka löytyy useista podcast-palveluista, kuten Spotifysta ja Itunesista. Aiemmat henkilökuvat: Henkilökuvassa sählyhörhöksi tunnustautuva Riku Hakanen: ”Päädyin siihen, että SPV:ssä en tule pelaamaan” Audio: Mäkisen tie salibandyn huipulle lähti pelipaikan vaihdoksesta: ”Taisin olla seiskakentän vasen laituri” Haastattelun sisältö: Ennen liigauraa - Iiro Savela vai @Iiroonpomo - Salibandyuran alku - junioritähti? - Ura nousuun Limingassa - Mitä tarkoittaa "Divarin läpipelaaminen?" OLS - Onko liigavauhti yllättänyt? - Milloin tulee 30 maalin kausi? - Mikä OLS:lla sakkaa? - Mennäänkö liikaa show edellä? - Miten OLS all stars pärjäisi? Koiruudet - Showmies vai ärsyttäjä? - Aki Karjalainen on huono maalivahti? - Liigakarsintojen kaikkien aikojen kevät 2023 - Hävettääkö pelien jälkeen? - Ärsyttävin vastustaja? Mielipiteet - 33 peliä vai vähemmän? - Aktiivisuussääntö vai ei? - MM-kisat neljän vai kahden vuoden välein? - Rankkareiden uudistus Salibandyn ulkopuolella - Työelämä - Muut harrastukset - Suositukset kategorioissa: elokuva, musiikki, kirja/äänikirja, podcast, tietokonepeli, Oulun nähtävyys - Missä Savela näkee itsensä viiden vuoden päästä?

Jaksot(323)

Henkilökuva: Miksi et viihtynyt Helsingissä, Iiro Lankinen? "Olin joka toinen kerta myöhässä"

Henkilökuva: Miksi et viihtynyt Helsingissä, Iiro Lankinen? "Olin joka toinen kerta myöhässä"

Pääkallon Henkilökuva-podcastin vieraana on persoonallinen puolustaja Iiro Lankinen, 34. Lankinen palasi kaukaloon tämän vuoden puolella sveitsiläisessä Ticinossa. Ura lähti Kuopiossa, ja työläisperh...

15 Maalis 1h 14min

73. Kelpaako piste: Välieriä kohden - "Kuitusen piti muuttaa tiikeri-kulttuuri, mutta tiikeri-kulttuuri muutti Kuitusen"

73. Kelpaako piste: Välieriä kohden - "Kuitusen piti muuttaa tiikeri-kulttuuri, mutta tiikeri-kulttuuri muutti Kuitusen"

Kelpaako pisteen jakso 73 paketoi divarin puolivälierät, ja ennakoi välieriä. Inssi-Divarissa puolivälierät takana ja välierät luvassa seuraavaksi. Kelpaako piste? nauhoitteli pudotuspelihuuman keske...

13 Maalis 1h 31min

2. Mattotalkoot: Maajoukkueen vahvat TPS-taustat herättävät kysymyksiä: "Kaikkiaan neljä seuraa on vedonnut Salibandyliittoon"

2. Mattotalkoot: Maajoukkueen vahvat TPS-taustat herättävät kysymyksiä: "Kaikkiaan neljä seuraa on vedonnut Salibandyliittoon"

Mattotalkoiden toisessa jaksossa pureudutaan Jukka Ruotsalaisen valintaan naisten maajoukkueen päävalmentajaksi. Pitkän pestin maajoukkueen apuvalmentajana tehnyt Ruotsalainen oli huhupuheissa pitkää...

12 Maalis 1h 21min

50. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 2

50. Nostalgiapaloja: Tamperelainen graniittilohkare Vesa Punkari, osa 2

Salibandymuseon Nostalgiapalat ovat edenneet jaksoon numero 50. Tässä jaksossa jatkamme salibandylegenda Vesa Punkarin upean uran museointia. Edellisessä jaksossa nostelimme Punkarin pelipaidat katto...

4 Maalis 1h 9min

72. Kelpaako piste: Puolivälieräennakot - "Vaikea nähdä, että Pirkoilla olisi minkäänlaisia saumoja”

72. Kelpaako piste: Puolivälieräennakot - "Vaikea nähdä, että Pirkoilla olisi minkäänlaisia saumoja”

Kelpaako pisteen jaksossa numero 72 käydään läpi erityisesti divarin puolivälieriä. Inssi-Divarin runkosarja on saatu tältä kaudelta pakettiin ja seuraavana on vuorossa pudotuspelit sekä karsinnat. K...

3 Maalis 1h 18min

1. Mattotalkoot: Uusi maajoukkueen päävalmentaja hakusessa ja kärkikamppailuissa yllätystuloksia

1. Mattotalkoot: Uusi maajoukkueen päävalmentaja hakusessa ja kärkikamppailuissa yllätystuloksia

Mattotalkoot on täällä! Pääkallon uudessa naissalibandyyn keskittyvässä podcast-sarjassa toimittajat Joonas Ehro ja Tuomas Kousa pureutuvat naisten F-liigan kuumimpiin puheenaiheisiin. Ensimmäisessä ...

26 Helmi 1h 51min

Henkilökuva: Laakso oli nuorena kova jännittäjä, josta kuoriutui MM-finaalin sankari: "Henkinen puoli oli heikkous"

Henkilökuva: Laakso oli nuorena kova jännittäjä, josta kuoriutui MM-finaalin sankari: "Henkinen puoli oli heikkous"

Pääkallon Henkilökuva-podcastin vieraana on maajoukkuemaalivahti Markus Laakso, 30. Laakso on ponnistanut Tapanilan Erän junioreista liigaan asti, ja pelannut ennen nykyistä seuraansa Esport Oilersia...

20 Helmi 1h 18min

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

71. Kelpaako piste: Mitkä joukkueet joutuvat vielä jännittämään sarjapaikkaansa? "Vantaa ja SaiPa on karsijat"

Divarin runkosarjaa on jäljellä enää muutama ottelu ja Kelpaako piste äänitti jakson numero 71. Jaksossa kurkataan runkosarjan loppuhuipennukseen, jonka lisäksi vastaillaan kuulijakysymyksiin. TOP3:s...

17 Helmi 1h 14min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
kimanttia
urheilun-varjoissa
kaiken-takana
suomen-f1-podcast
rss-235-podcast
junnut-pelissa
runners-high-podcast
rss-voimavalmennus
rss-kaukaan-paaty
ohjissa
juosten-kahville
rss-xc-party-podcast
rss-rakkaudesta-lajiin
rss-kuralappa-asiaa-gravel-ja-maastopyorailysta
rss-ylilyonti
rss-kuninkuusluokka-f1-podcast
rss-liiga-fm
rss-vuoroveto-podcast