14. Melinan 'Unelmien synnytys'

14. Melinan 'Unelmien synnytys'

Tässä jaksossa pääset kuulemaan vierailijani Melinan kaikki kolme synnytystarinaa.


Jo lapsesta lähtien Melina haaveili äitiydestä ja miehensä tavattuaan lasten saaminen tuli lähes heti puheeksi. Melina alkoi odottaa esikoistaan pian häiden jälkeen ja odotti luottavaisin mielin ensimmäistä synnytystä. Sen enempää hän ei synnytykseen osannut valmistautua, mutta toiveena oli lääkkeetön synnytys sairaalassa.


Esikoinen syntyi lopulta pitkän odotuksen päätteeksi ja vaikka synnytys ei mennyt kuten Melina oli aluksi toivonut, niin hän koki sen hyvänä kokemuksena.


Seuraavan raskauden kohdalla Melina päätti, että tällä kertaa vauva saisi syntyä kotiin. Mieskin vakuuttui kotisynnytys-ideasta nopeasti ja tähän synnytykseen Melina palkkasi kätilön. Vauvan vastaanottaminen omassa olohuoneessa, omassa rauhassa ja turvassa oli maailmaa mullistava kokemus.


Kolmannen raskauden koittaessa Melina oli jo tutustunut 'villiin raskauteen' ja vapaasynnytykseen ja tämän raskauden aikana hän teki eniten valmistautumista ja sisäistä työtä synnytystä kohti kulkiessaan. Kolmannen raskauden kohdalla Melina osallistui myös Marian järjestämään synnytysvalmennukseen, jonka aikana hän sai vertaistukea sekä varmuutta ja luottamusta tulevaan vapaasynnytykseensä.


Kolmas synnytys antoi lopulta kärsivällisyysharjoituksen ja haastoi tavalla, jota Melina ei ollut osannut odottaa. Synnytyksen jälkeen hän totesi saaneensa 'Unelmiensa synnytyksen'.


Kiitos Melina upeiden synnytystarinoidesi jakamisesta!


Seuraa meitä instagramissa: @juurimama


Osta Siunattu Syntymä-opas: https://www.juurimama.fi/offers/keHRr45g/checkout


Osta Synnytysaffirmaatiot:

https://www.juurimama.fi/offers/H9DHkWnm/checkout


Osta Raskauspäiväkirja:

https://www.juurimama.fi/offers/JPzEtDgw/checkout


Liity sähköpostilistalle:

https://www.juurimama.fi/signup

Jaksot(23)

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

22. Ajatuksia vapaasynnytys- ideologioista ja sen idealisoinnista

Viime päivinä synnytyskentällä on kuhissut The Guardian lehden Yhdysvaltalaista vapaasynnytys-brändiä kritisoiva artikkeli.Tämä on kirvoittanut tärkeää keskustelua, johon myös yhdyn tässä podi-jaksoss...

27 Marras 202522min

21. Kumppanin rooli postpartumissa - vieraana Misha Aronson

21. Kumppanin rooli postpartumissa - vieraana Misha Aronson

Tässä jaksossa pääsette jälleen kuulemaan miehen ja isän näkökulmaa tällä kertaa synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyen. Vieraana on neljän kotona syntyneen lapsen isä Misha Aronson, joka kertoo omist...

25 Marras 202532min

20. Postpartumin realismi

20. Postpartumin realismi

Tässä jaksossa luvassa realistista puhetta postpartumin ääreltä vauvantuhinan säestämänä. Maria jakaa ajatuksia ja oivalluksia tuoreesta synnytyksen jälkeisestä ajasta sekä vinkkejä miten hän on toteu...

12 Marras 202525min

19. Loppuraskauden tunnelmia

19. Loppuraskauden tunnelmia

Tässä jaksossa Maria jakaa oman neljännen loppuraskautensa tunnelmia. Kuulet minkälaisia ajatuksia lasketun ajan lähestyminen herättää sekä henkilökohtaisesti että tässä yhteiskunnassa, jossa synnytyk...

14 Loka 202516min

18. Kumppanin rooli kotisynnytyksessä- vieraana Misha Aronson

18. Kumppanin rooli kotisynnytyksessä- vieraana Misha Aronson

Kauan odotettu ja toivottu jakso kumppanin roolista kotisynnytyksessä! Tässä jaksossa vieraana on Misha Aronson, joka on osallistunut jo kolmen lapsensa vapaasynnytykseen. Misha kertoo kokemuksistaan ...

24 Syys 202540min

17. Raskausajan ravitsemus

17. Raskausajan ravitsemus

Tässä jaksossa syvennytään yhden olennaisimman aiheen äärelle elinvoimaisen ja turvallisen raskauden ja synnytyksen kannalta: nimittäin ravintoon! Harva tulee ajatelleeksi, miten moneen asiaan raskaud...

22 Elo 202526min

16. Ihmeellinen imetys

16. Ihmeellinen imetys

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa, joten sen kunniaksi syvennytään tässä jaksossa imetyksen ja äidinmaidon saloihin. Imetys on aiheena herkkä, kuten synnytyskin mutta se on myös tä...

8 Elo 202526min

15. Vesisynnytys ja sen riskit

15. Vesisynnytys ja sen riskit

Tässä jaksossa kuulet kenties uudenlaista ja ehkä ajatuksia herättävää pohdintaa ja jakamista vesisynnytykseen liittyen! Vesisynnytys on viime vuosikymmenien aikana yleistynyt todella paljon, ja voisi...

8 Heinä 202528min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
rss-narsisti
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-liian-kuuma-peruna
aamukahvilla
psykologia
dear-ladies
leveli
adhd-podi
kesken
rss-duodecim-lehti
avara-mieli
rahapuhetta
aloita-meditaatio
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
filocast-filosofian-perusteet
rss-luonnollinen-synnytys-podcast