47. Heikki Lempinen ja Reiman moderni tapa kasvaa

47. Heikki Lempinen ja Reiman moderni tapa kasvaa

Reima tunnetaan Suomessa perinteikkäänä lastenvaatevalmistajana. Yhtiöstä on kuitenkin kuoriutunut hyvin moderni brändi, joka kansainvälistyy vahvan digitaalisen läsnäolon ja myyntikanavien avulla.

Reiman toimitusjohtaja Heikki Lempinen kertoo miten yhtiön vaiherikkaat viime vuodet ovat menneet sekä miten Reima kansainvälistyy ja kasvaa etenkin Yhdysvalloissa.

Reimalla jo yli 80 % myynnistä tulee Suomen ulkopuolelta. Myös yhtiön oma myyntikanava on kasvanut vahvasti ja edustaa jo noin puolet myynnistä.

Keskustelussa Heikki Lempisen kanssa käydään läpi niin kaupan tai brändin kansainvälistämistä kuin verkkokaupan sekä markkinapaikkojen hyödyntämisen mahdollisuuksia.

Tule kuuntelemaan ja kerro mitä mieltä olet Reimasta.

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
mimmit-sijoittaa
ostan-asuntoja-podcast
rss-bisnesta-bebeja
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
lakicast
rss-lahtijat
yrittaja
yrittaja-markkinoi
rss-laakispodi
rss-startup-ministerio
rss-sisalto-kuntoon
rss-yritys-ja-erehdys
rss-metsanomistaja-podcast
rahapuhetta
sijoitusovi-podcast
rss-myynti-ei-ole-kirosana