#77. Ruokakaupan kasvuresepti, Keskon Ari Akseli?
Karon Grilli5 Marras 2025

#77. Ruokakaupan kasvuresepti, Keskon Ari Akseli?

Keskon liikevaihdosta yli puolet tulee päivittäistavarakaupasta, siis etupäässä myynnistä K-kauppiaille. Päivittäistavarakauppaan kuuluvat myös ravintoloita syöttävä, markkina-asemaltaan vahva Kespro-tukku sekä Citymarketien käyttötavaraosastot.


Tulosmielessä päivittäistavarakauppa on tällä hetkellä Keskon ylivoimaisesti tärkein osa. Kesko-sijoittajan kannalta on siis ratkaisevan tärkeää, mitä päivittäistavarakaupalle kuuluu.


Keskon päivittäistavarakauppa on takonut viime vuosina takonut suunnilleen seitsemän prosentin liikevoittoa, mikä on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen korkea luku. Keskon kone on rasvassa. Huono uutinen on se, että liikevoitto paitsi suhteellisina prosentteina myös absoluuttisina euroina on ollut laskusuunnassa.


Laskussa on ollut myös K-ryhmän osuus Suomen päivittäistavarakaupasta. Mitä Kesko on tehnyt väärin, kun K-kauppiaat eivät pärjää kilpailussa, Keskon päivittäistavarakaupasta vastaava johtaja Ari Akseli?


”Markkinaosuus on tulo monesta asiasta, joista keskeisimmät ovat kauppapaikkaverkosto, laatu ja erottautuminen laadulla, ja sitten on hintataso. Kaikissa näissä meillä on toimenpiteitä, ja viimeisimmissä kvartaaliraporteissa jo alustavat tulokset rupeavat näkymään”, Akseli vastaa.


Karon Grillissä Ari Akseli kertoo Keskon yhdessä kauppiaiden ja tavarantoimittajien kanssa tekemien "hintainvestointien" rakenteesta ja kauppaverkoston rakentamisesta. Entä nukkuiko Kesko hypermarketien perustamisessa, kun vuosien 2018 ja 2023 välillä ei avattu yhden yhtä uutta Citymarketia?


Ensi vuodesta Kesko ennustaa, että päivittäistavarakaupan vertailukelpoinen liikevoittomarginaali pysyy ”selvästi yli 6 prosentin tasolla huolimatta hintapanostuksista ja investoinneista kauppapaikkaverkostoon”. Muotoilu antaa olettaa suhteellisen kannattavuuden laskun jatkuvan. Absoluuttisina euroina tuloksen pitäisi kuitenkin kasvaa tästä vuodesta.


”Kannattavuutemme on hallinnassa ja hyvällä tasolla. Pidämme huolta siitä, että kannattavuus säilyy, jotta pystymme investoimaan kauppapaikkaverkostoon ja olemaan hyvä osingonmaksaja”, Ari Akseli sanoo.


”Samalla luomme uusia ansaintoja. On medialiiketoimintaa, on dataliiketoimintaa, on pakettiliiketoimintaa, ja – nyt tulee hyviä uutisia – ne ovat huomattavasti kannattavampia kuin päivittäistavaran myynti.”


Mikko Helanderin grillaus marraskuussa 2023:https://open.spotify.com/episode/2ol2kUvB0DzS91IkS3Vzp8?si=wBOUB3ZjRb23r2B6E_lQEA


Jorma Rauhalan grillaus marraskuussa 2024:https://open.spotify.com/episode/2FtKX48iDIigQc310CbcaZ?si=0ZvNZCiQQ_uzFcmZYNn2cQ


Yhteistyössä: Kesko#päivittäistavarakauppa #kesko #ruokakauppa #kespro #sijoittaminen

Jaksot(106)

#95. Miljoonat sileäksi, Vesa Puttonen!

#95. Miljoonat sileäksi, Vesa Puttonen!

”Muuntautuminen muurahaisesta heinäsirkaksi ei todellakaan ole mikään helppo asia, mutta kun sitä nyt on jonkin aikaa opetellut, niin kyllähän se tanssiminen ja lauleskelukin tuntuu ihan hyvältä”, rah...

22 Huhti 1h 25min

#94. Riskikorjattu tuotto alennuksessa, Fundcon Saku Sairanen?

#94. Riskikorjattu tuotto alennuksessa, Fundcon Saku Sairanen?

"Kun piensijoittajia kutsutaan jonnekin, se taitaa aika lailla johtua siitä, että ollaan pulassa. Yleensä ei lähdetä ensimmäisenä heille tarjoamaan hyviä sijoitustuottoja ja kohteita", pääomasijoitusy...

15 Huhti 1h 23min

#93. Panokset Itä-Eurooppaan, YIT:n Heikki Vuorenmaa?

#93. Panokset Itä-Eurooppaan, YIT:n Heikki Vuorenmaa?

Suomen uudisasuntomarkkinoilla paitsi tämä myös ensi vuosi alkaa näyttää menetetyltä. Se tuntuu YIT:n perinteisessä syömähampaassa. Asuminen Suomi -segmentti teki viime vuonna tappiota.YIT on sulattan...

8 Huhti 1h 17min

#92. Tammi–maaliskuun 2026 ostot ja myynit

#92. Tammi–maaliskuun 2026 ostot ja myynit

Vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä grillinpitäjälle kertyi ostoja ja myyntejä yhteensä 51 kappaletta, ostoja selvästi enemmän kuin myyntejä.Mitä salkkuun päätyi ja mitä sieltä lähti? Miksi?...

1 Huhti 39min

Grilli-Ekstra: Auroora listautuu – Näin toimin

Grilli-Ekstra: Auroora listautuu – Näin toimin

Tamperelainen sarjayhdistelijä Auroora Yhtiöt listautuu pörssiin. Mihin asioihin kiinnitän huomiota pohtiessani osakeantiin osallistumista? Miltä arvostus näyttää? Osallistunko antiin?Jakso sisältää A...

25 Maalis 47min

#91. Tekoälyn kaksoisvoittaja, Elisan Topi Manner?

#91. Tekoälyn kaksoisvoittaja, Elisan Topi Manner?

”Teleoperaattorit yleensä, ja Elisa erityisesti, ovat tekoälyn nettohyötyjien joukossa”, Elisan toimitusjohtaja Topi Manner painottaa.Tekoälyvyöry lisää verkoissa liikkuvan datan määrää. Se tarkoittaa...

25 Maalis 1h 12min

#90. Anders Oldenburg, Suomen Warren Buffett

#90. Anders Oldenburg, Suomen Warren Buffett

Anders Oldenburg on hoitanut Phoebus-rahastoaan neljännesvuosisadan ajan. Se on ollut alusta asti hänen oma salkkunsa, joka vain sattuu olemaan avoinna myös muille sijoittajille. Oldenburg itse on rah...

18 Maalis 52min

#89. Vesibisnes tuplaksi, Kemiran Antti Salminen?

#89. Vesibisnes tuplaksi, Kemiran Antti Salminen?

Kemira on valmiina kasvuun.Viime vuosina kemianyhtiö on tiivistänyt liiketoimintansa ja pannut kannattavuuden kuntoon. Tase antaa liikkumavaraa.”Olemme siinä kohdassa, että meillä on kyvykkyyttä ja re...

11 Maalis 1h 5min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
taloudellinen-mielenrauha
oppimisen-psykologia
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kohti-unelmia
rss-seuraava-potilas
rss-40-ajatusta-aanesta