
Titanicin selviytyjästä Dunkerquen sankariksi
Työväenluokkaiseen perheeseen Pohjois-Englannissa vuonna 1874 syntyneestä Charles Herbert Lightollerista tuli pätevä merimies, joka eteni nopeasti urallaan. Lightoller oli jo tehnyt pitkän pestin kauppalaivastossa, kun hän sai paikan toisena perämiehenä neitsytmatkalle lähtevällä Titanicilla vuonna 1912. Järkytys oli suuri, kun maailman hienoin ja uppoamattomana pidetty matkustaja-alus törmäsi jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja vei mukanaan merenpohjaan yli 1 500 henkeä. Lightoller oli korkea-arvoisin haaksirikosta hengissä selviytynyt miehistön jäsen. Hän palveli myöhemmin, ensimmäisessä maailmansodassa, upseerina Iso-Britannian laivastossa, selviytyen jälleen useista haaksirikoista. Vuonna 1940, keskellä toista maailmansotaa, Lightoller otti pienen huviveneensä ja lähti noutamaan sotilaita Dunkerquen rannoilta brittien suuressa evakuointioperaatiossa.
25 Loka 1h 18min

Kamppailu Kanadasta
Donald Trump ei ole ensimmäinen amerikkalaispresidentti, joka on havitellut Kanadaa. Iso taistelu Kanadasta käytiin noin 100 vuoden jakson aikana 1700-luvun alusta 1800-luvun toiselle vuosikymmenelle. Ensin Kanadasta taistelivat britit ja ranskalaiset, sitten vastakkain olivat amerikkalaiset ja kanadalaiset, jälkimmäiset osana britti-imperiumia. Intiaaniliiittolaisia oli kaikissa leireissä.Suhteet eivät olleet ongelmattomia näidenkään sotien jälkeen, ja rajoja muokattiin vielä pitkälle 1800-luvulle. Kanadaa repivät pitkään myös sisäiset ristiriidat, joita myös pahimmillaan ratkottiin asein. Mutta Kanadan kohtalon ratkaisi käytännössä reilun sadan vuoden jakso, jonka aikana käytiin neljä sotaa.
11 Loka 1h 21min

Jeanne d’Arc, Orleansin neitsyt
Sankaritar vai kerettiläinen? 1400-luvun alussa, satavuotisen sodan aikana, nuori tyttö saapui Ranskan hoviin pienestä ranskalaisesta kylästä. Hän sytytti Ranskan vastarinnan Englantia vastaan, mutta maksoi siitä lopullisen hinnan vain 19-vuotiaana. Hänen tarinansa on yksi historian kiehtovimmista, mutta myös traagisimmista.
27 Syys 1h 13min

Australian tarina
Australia asutettiin ehkä jo 65 000 vuotta sitten. Ensimmäinen dokumentoitu eurooppalaisten vierailu on vuodelta 1606, jolloin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian alus saapui alkuperäisväestön lukuisten heimojen asuttamalle kuivalle ja tasaiselle mantereelle.Australian historia sai täysin uuden käänteen vuonna 1770, kun brittikapteeni James Cook nousi maihin ja julisti maan kuuluvan Iso-Britannialle. Vuonna 1786 Iso-Britannia päätti perustaa sinne vankisiirtokunnan. 1850-luvulla alkanut kultaryntäys vaurastutti Australiaa, joka alkoi pikku hiljaa muodostua omaksi kansakunnakseen ja saada enemmän autonomiaa. Demokraattiset oikeudet lisääntyivät, mutta rodulliset rajoitukset pitivät Australian pitkään vain valkoisten maana.
13 Syys 1h 19min

Sparta vastaan Ateena
400-luvulla eaa Ateenan valta oli kasvanut, ja lukuisat kreikkalaiset kaupunkivaltiot pelkäsivät sen voimaa. Paitsi, että Ateena oli vahva poliittisesti, valta, jota se osasi käyttää myös häikäilemättömästi hyväkseen, siellä kukoistivat tieteet ja taiteet. Ateenan päähaastaja oli ankara ja militaristinen Sparta, orjavaltio, jonka arvot, kulttuuri ja yhteiskunta olivat monella tapaa täysin erilaiset. Siinä missä Sparta oli maatalousyhteiskunta, Ateenaa taas ollaan pidetty länsimaisen kulttuurin kehtona ja demokratian synnyinpaikkana.Näiden kahden antiikin Kreikan kaupunkivaltion ja niiden johtamien liittojen kilpailu johti lopulta pitkään ja tuhoisaan Peloponnesolaissotaan, joka päätti Kreikan kultakauden.
30 Elo 1h 12min

Sir Winstonin kiehtova suku
Sir Winstonin suku on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä ja tarinoita. Yksi hänen esi-isistään oli Englannin juhlituimpia sotapäälliköitä, 1650 syntynyt John Churchill, Marlborough’n ensimmäinen herttua. Sir Winstonin äiti oli amerikkalainen dollariprinsessa Jeanette ’Jennie’ Jerome. Ja Randolph-poika, jota Sir Winston rakasti, oli hänen sihteerinsä mukaan yksi vastenmielisimmistä ihmisistä, jonka oli tavannut.
16 Elo 1h 19min

Custerin viimeinen taistelu
George Armstrong Custer oli ansainnut kannuksensa Yhdysvaltain sisällissodassa 1860-luvun alkupuoliskolla Pohjoisvaltioiden rämäpäisenä ja keikarimaisena ratsuväen upseerina, jolla aina näytti olevan onni mukana, Custer’s luck, kuten hän itse sanoi. Hänestä oli tullut sen ajan iso amerikkalainen julkkis, josta on säilynyt valtava määrä valokuvia. Sisällissodan jälkeen Custer lähetettiin lännen suurille tasangoille laittamaan aisoihin reservaattien ulkopuolella liikkuvia intiaanijoukkoja. Niin sanottujen intiaanisotien taisteluiden ja verilöylyjen jälkeen Custerin onni lopulta kääntyi ja hän kohtasi kohtalonsa Little Bighornin taistelussa vuonna 1876. Se oli samalla tasankojen intiaanisotien viimeinen taistelu.
21 Kesä 1h 28min




















