
152. "Kirkossa suhmuroidaan vallalla" Sammeli Juntunen
Viime viikolla kirkolliskokous kokoontui päättämään kirkon asioista. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokous oli koolla kevään jälkeen, jolloin piispat pastoraalisella ohjeistuksellaan käytännössä kumosivat kirkolliskokouksen äänestyksen avioliitosta. Konservatiivipuolen keskeisimmät aloitteet kumottiin eivätkä ne päässeet jatkokäsittelyyn. Millä mielellä edustajat kokoontuivat? Miksi verotuskysymyksen nostamisesta pöydälle nousi pienimuotoinen kohu? Onko kirkko jumittunut poliittiseen kysymykseen ja unohtanut tehtävänsä sielujen pelastajana?Vieraana Savonlinnan kirkkoherra ja kirkolliskokousedustaja Sammeli Juntunen.
11 Marras 40min

151. Median muokkaama todellisuus, Tapio Puolimatka
Median omistajuus on keskittynyt ja median toimijuus poliittista. Jos tiedonvälitys on värittynyttä, miten voi tietää totuuden asioista? Miten vasemmistolainen ideologia näkyy vallassa ja miten sen viehätys liittyy Kristuksen persoonaan? Miten arvioida uutta mediaa ja sen vaikuttajia? Miten tavan kansalainen voi pitää jalat maassa informaatiotulvan keskellä? Vieraana emeritus-professori Tapio Puolimatka.🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com
7 Marras 59min

150. Avioliiton teologiaa käytännössä. Antti Yli-Opas
Miten avioliiton teologiaa voisi soveltaa käytäntöön? Miksi siihen edelleen kannattaa uskoa?Vieraana kirkkoherra Antti Yli-Opas, jonka väitöskirja käsittelee avioliiton teologiaa.
4 Marras 50min

149. "Petyin feminismiin, löysin Jeesukseen" Nea Finnilä
Tavallisen feministisen maailmankuvan omaksunut Nea Finnilä ei olisi ikinä ajatellut tulevansa äidiksi. Jatkuva suorittaminen kuitenkin uuvutti ja Nea mietti löytyykö jotain muuta tapaa elää? Kristitty ystävä kertoi uskosta ja siitä alkoi matka joka on muuttanut Nean elämän.🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com
7 Loka 53min

148. Kirkosta ei pidä helpolla lähteä, Juhana Tarvainen
Jeesus rukoili seuraajilleen yhteyttä, mutta kristillinen kirkko on siitä huolimatta pirstaloitunut moneksi. Suomen evlut kirkko natisee liitoksissaan piispojen pastoriaaliohjeiden ja kirkon tunnustukseen pitäytyvien herätysliikkeiden välillä. Mitä seuraavaksi?Sley:n kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen pohtii Kristuksen murrettua ruumista niin kirkkohistorian, teologian kuin käytännönkin tasolla.Hänen päätelmänsä on, että kirkkoa ei pidä hajottaa enempää.🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com
26 Syys 47min

147. Charlie Kirkin kuoleman vaikutus Yhdysvaltoihin, Markku Ruotsila
Oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin murha sai aikaan valtavan somemyrskyn ja kosketti monia. Hänen muistotilaisuuteensa saapui koko Yhdysvaltain korkein johto presidenttiä ja ministereitä myöten. Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat tilaisuuteen ja se lähetettiin kaikilta TV-kanavilta. Tilaisuudessa Kirkin leski Erika Kirk sanoi antavansa anteeksi miehensä murhaajalle. Mikä on Charlie Kirkin perintö Yhdysvalloille? Miten voimakkaasti kahtiajakautuneessa maassa suhtaudutaan nyt poliittiseen väkivaltaan? Mitä on ns. kristillinen nationalismi?Vieraana dosentti Markku Ruotsila. 🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com
23 Syys 52min

146. Kristillinen ja uushenkinen käsitys kehosta, Hanna-Kaisa Hartala
Kehollisuus on teema, joka esiintyy uushenkisyyden piirissä. Ehkä kristityt saattavat kaihtaa aiheesta puhumista. Jeesus syntyi ihmiseksi luomaansa maailmaan. Ja Jumala loi ihmiselle kehon. Jaksossa pohditaan kehoa, ihmisten vaikeutta hyväksyä oma kehonsa ja rajallisuutensa. Vieraana teologi ja kirjoittaja Hanna-Kaisa Hartala. Hartala on kirjoittanut yhdessä tanssiliiketerapeutti Asta Lehtimäen kanssa kirjan Keholliseksi luotu.🧡 Podcastin tekemistä voi tukea Patreonin kautta: patreon.com/kujalla📨 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kujalla.podcast@gmail.com
16 Syys 46min




















