Tähtirooli
premium
8 Jan Romantikk

Tähtirooli

Forfatter: Jonna Mäkelä
Lest av: Netta Herranen
Suuria unelmia.

Janna on töissä lastenpsykiatrisella osastolla, jossa riittää paitsi palkitsevia kokemuksia, myös haastavia ja rankkoja tilanteita. Janna on ylpeä tärkeästä työstään, mutta haaveissa siintää silti näyttelijän ura. Vieläkö hän voisi tavoitella unelmiaan, vai onko parempi vain pysyä valitsemallaan polulla?

Työyhteisöön tulee uusi jäsen, kun Mikko aloittaa osastonhoitajana. Janna suhtautuu epäilevästi mieheen, jota työkaverit kehuvat maasta taivaisiin. Vaikka ensikohtaamiset ovat nihkeitä, vähitellen Janna kuitenkin lämpenee Mikon tavalle tehdä töitä, ja sillekin, millainen tämä on ihmisenä. Aika hurmaavakin välillä... Mutta Jannalla on jo Risto, jota hän ihailee, ja jonka kanssa elämässä on säihkettä ja säpinää. Vaan miksi mielessä on silti usein juuri Mikko? Onko Jannan syytä pitää kiinni tutusta ja turvallisesta vai seurata sydämensä ääntä?

Jonna Mäkelä inspiroituu kasarirockista ja saippuasarjoista. Hänen mielestään syvyys ja viihde mahtuvat samaan tarinaan. Alter ego Jonna Mäkelä on kirjoittanut romantiikkaa vuodesta 2016 lähtien.

Nyeste Romantikk

en-positiv-forskjell
jul-pa-strandpromenaden
sylvias-nye-sjanse
fremdeles-meg
slottets-siste-hemmelighet
deverillslottets-dotre
her-na-alltid
i-minnenes-hus
uante-hindringer
stjerneskudd
tilbake-til-sommer-garden
ministeriet-for-tid-2
hjerteknuser-2
til-doden-skiller-oss-ad
barnehjemmet
fyrtarnets-hemmeligheter
en-tung-tid
skjebnens-veier-2
glott-av-sol
hennes-drommeverden
fornektelse
om-utregning-av-romfang
midnatt-i-julebokhandelen
den-hemmelige-broren
knuste-drommer-2
din-for-alltid-2
pa-nye-stier
mistanker-2
i-sorg-og-glede-3
hennes-store-kjarlighet

Populære lydbøker

skjerm-barna
en-av-oss
shirog
kongen-av-os
orderud
sovngjengeren
mitt-liv-som-hun-og-han-og-hen
tort-land
ung-mann-vil-ut
dukken-i-tauet
full-spredning
mentalisten
mormors-utrolige-venninner
javla-menn
den-edle-kunsten-a-gi-fn
toner-i-natten
tusen-dager-med-taliban
en-matte-nok-ha-vart-der
skriket
gjestene
bak-lukkede-dorer
to-sostre
fra-ligging-til-legging
lungeflyteproven
nokkelvitnet
kongeriket