”Isäni oli Schindlerin listalla” – kääntäjä Olga Huotari näki lapsena tatuoinnin isänsä käsivarressa, B tarkoitti Birkenauta

Olga Huotari on kääntänyt kirjailija Sirpa Kähkösen romaaneja unkariksi. Kun kirjailija ja kääntäjä istuivat viime keväänä Kähkösen kotona keittiönpöydän ääressä ja puhuivat sukujensa hiljaisuuksista, kadonneista omaisista, Huotari yhtäkkiä sanoi: "Minä olen juutalainen, ja isäni oli Auschwitzissa."
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Yksi Olga Huotarin varhaisimmista lapsuusmuistoista on loka-marraskuulta 1956. Hän oli silloin vähän alle kolmen vuoden ikäinen.
Perheen kotitalo oli lähellä Budapestin läntistä rautatieasemaa. Olga istui ikkunan ääressä lämpöpatterin päällä ja katseli tyhjälle tontille.
Sodan jäljet näkyivät silloin vielä selvästi, mutta tuskin pieni lapsi sitä ajatteli. Budapest tuhoutui suurelta osin toisen maailmansodan aikaisissa taisteluissa. Sodan loppuvaiheessa perääntyvät saksalaiset räjäyttivät kaikki sillat ja sekä saksalaiset että neuvostoliittolaiset joukot ryöstelivät tehtaita.
Pojat pelasivat tyhjällä tontilla jalkapalloa. Olgakin halusi pelata.
Päivä oli kaunis, ikkuna auki. Koti oli neljännessä kerroksessa.
Äkkiä äiti veti Olgan ikkunan luota sisemmälle asuntoon, kuului laukauksia. Olga Huotari muistaa sanoneensa: "Äiti, kiellä niitä, ei saa ampua!"
Unkarin kansannousu oli alkanut.
Isä oli kirjanpitäjänä nahka- ja kenkäkoneiden varaosatehtaassa. Hän meni aina aamuisin kuudeksi töihin raitiovaunulla. Nyt hän tuli kesken päivän kotiin. Tehdas oli suljettu kapinan takia.
Marraskuun neljäntenä päivänä, niin Olga Huotarille on kerrottu, hän meni naapurin tädin kanssa ulos. Katu oli päällystetty kellervillä mukulakivillä, ja he katselivat, kun neuvostopanssarit mennä jyristivät pitkin kivetystä. Siitä lähti niin hirveä kolina, että puhetta ei kuullut lainkaan.
Äiti ei ollut silloin töissä vaan teki kotona keittiössä kangaspuilla huiveja. Siihen aikaan Unkarissa alle kolmevuotiaat olivat lastentarhojen seimissä, mutta Olga oli sairastunut seimessä ja äiti oli ottanut hänet sieltä kotiin.
Äiti sai huivien tekemistä varten langat ja puolat, joille langat kierrettiin. Huiveissa oli harmaalla pohjalla keltaisia tai punaisia kuvioita. Äiti ei ollut käsityöihminen, mutta hän oppi tekemään huiveja.
"Ja hän halusi huolehtia minusta", Huotari sanoo.
"Olin vanhempieni ainut lapsi."
Niin kauan kuin Olga Huotarin isä eli, kotona oli eri astia maidolle ja eri kattila, jossa maito keitettiin. Kodin vastapäätä oli maitokauppa, josta haettiin tonkalla maitoa ja josta sai myös hyvää emmentalia.
"Sanoimme sitä hiiren syömäksi, koska siinä oli koloja."
Kodin vieressä oli kosher-lihakauppa. Lähikulmilla oli myös kampaamo, parturi, pesula, tavallinen lihakauppa, apteekki (joka on yhä olemassa) ja elintarvikekauppa (joka myös yhä on vanhassa korttelissa). Läheisessä kadunkulmassa oli suutari.
"Minulla oli lapsena korkeavartiset nahkakengät, joista kärki leikattiin pois, kun ne kävivät pieniksi. Kaikesta oli vielä pulaa. Nahkapohjaiset kengät raudoitettiin kärjestä ja korosta, jotta ne kestäisivät pidempään."
Kotitalossa asui paljon juutalaisia. Olgan perheen kodissa oli kaksi huonetta, palvelijanhuone, halli ja keittiö.
Olgan äiti, tämän vanhin sisko Olga ja heidän vanhempansa olivat muuttaneet taloon vuonna 1944. Kesäkuussa 1944 Budapestin juutalaiset oli määrätty muuttamaan tiettyihin taloihin.
"Niitä kutsuttiin 'tähdellä merkityiksi taloiksi'. Keltainen tähti oli ulko-oven yläpuolella talon numeron vieressä", Huotari kertoo.
Isovanhemmat ja Olga-täti kuolivat vuoden sisällä 1952-1953, juuri ennen Olgan syntymää.
"Minulla ei ole koskaan ollut elossa yhtään isovanhempaa. Tunnen ylipäätään sukuni vain isovanhempiin saakka. Kysyin jo pienenä lapsena, miksi meillä on niin vähän sukulaisia. Silloin äiti kertoi, mitä suvullemme oli tapahtunut."
Jonakin varhaisen lapsuutensa kesänä Olga näki sen ensimmäisen kerran, kun isä piti lyhythihaista paitaa. Tatuoinnin isän käsivarren sisäsyrjällä.
"Siinä oli kirjain B ja viisi numeroa."
Silloin isä kertoi tyttärelleen leiristä.
"B-kir...